Imatran sataman kehittämistä mietitään jatkossa yhteistyössä veneilijöiden kanssa, lupaa New Port Imatran Ilkka Seppälä

Tulevalle syksylle kaavaillaan jonkinnäköistä laituri-investointia.

Minna Mäkinen

Sataman tulevan kauden kuviot ovat nyt selvillä. Kuvassa vasemmalta Antero Lattu, Ilkka Seppälä, Jyrki Tikka, Jouni Eerola ja Jukka Piironen.
Sataman tulevan kauden kuviot ovat nyt selvillä. Kuvassa vasemmalta Antero Lattu, Ilkka Seppälä, Jyrki Tikka, Jouni Eerola ja Jukka Piironen.

Imatran venekerho on palannut Imatran sataman isännäksi kahden vuoden tauon jälkeen. Satamayhtiö New Port Imatra ja venekerho allekirjoittivat isännöintisopimuksen tiistaina.

Välittömästi voimaan astunut sopimus on ensin voimassa vuoden loppuun asti.

Periaate on se, että ne jotka harrastavat, maksavat. — Ilkka Seppälä

— Syksyllä istutaan alas ja todetaan, mihin venekerho on Lammassaaressa pystynyt, toteaa New Port Imatran hallituksen puheenjohtaja Ilkka Seppälä.

Tarkoitus on, että venekerho jatkaa sataman isännöintiä myös seuraavan viisivuotiskauden.

Hintoja tarkastellaan vuosittain

Tiistaina solmitun sopimuksen mukaan venekerho saa provisiopalkkion venesataman myyntituloista.

— Loppuosa tuloista ohjataan sataman investointeihin. Ensisijainen tavoite on nyt saada satama täyteen veneitä. Niin saadaan rahaa alueen kehittämiseen, toteaa Seppälä.

Venepaikkojen hintoihin kaavaillut korotukset aiheuttivat veneilijöiden keskuudessa kuohuntaa ja lähtöajatuksia.

— Vastareaktio oli niin iso, että alkuperäisestä suunnitelmasta luovuttiin. Jatkossa venepaikkojen hintoja tarkastellaan vuosittain. Niiden pitää olla kilpailukykyisiä, kertoo Seppälä.

Ne jotka harrastavat, maksavat

Imatran satamaa yhä käyttävien veneilijöiden määrä selviää venekerhon puheenjohtajan Jyrki Tikan mukaan huhti-toukokuussa.

— Silloin on saatu myytyä tämän vuoden laituripaikat. Itse en usko, että veneilijöitä tulee häviämään, sanoo Tikka.

Seppälä toteaa, että Imatran venesataman siirtyminen kaupungilta ulkopuolisen operaattorin hoidettavaksi merkitsi sitä, että kaikkea ei saa enää ilmaiseksi.

— Periaate on se, että ne jotka harrastavat, maksavat ja rahat menevät heidän käyttämänsä sataman kehittämiseen.

Laituri-investointi tulossa

Operaattori kaavailee Lammassaareen jonkinlaista laituri-investointia tulevalle syksylle.

— Yksi mahdollisuus on aallonvaimennin. Se olisi iso investointi venepaikkojen määrään nähden. Toinen vaihtoehto on tiettyjen venepaikkakokojen rakentaminen, kertoo Seppälä.

Nyt aikaansaatuun yhteistyökuvioon Seppälä on tyytyväinen.

— Veneilijöiden edunvalvojat eli venekerho ja purjehdusseura ovat jatkossa mukana miettimässä sataman kehittämistä ja venepaikkojen hintoja. Suunnitelmat ja päätökset tehdään yhdessä.

Palaute Imatran kaupungille

Venepaikkojen hintoja ja sataman kehittämistä koskevan palautteen oikea osoite on jatkossa Imatran kaupunki, ohjeistaa Imatran purjehdusseuran kommodori ja kaupunkikehityslautakunnan puheenjohtaja Antero Lattu (sd.). Venekerho reagoi vain käytännön toimintaa koskevaan palautteeseen.

— Me emme aio käsitellä satamaa koskevia asioita sosiaalisessa mediassa. Asiat puhutaan selviksi silmästä silmään, toteaa Tikka.

Minna Mäkinen

Jouni Eerola (vas.) on Imatran sataman uusi päällikkö. Jukka Piironen on sataman hoitaja.
Jouni Eerola (vas.) on Imatran sataman uusi päällikkö. Jukka Piironen on sataman hoitaja.

Satamapäällikkö on Jouni Eerola

Imatran venekerholla on sataman hoitorihgissä puolenkymmentä henkilöä

— Määrä on pyritty mitoittamaan sellaiseksi, että pystymme huolehtimaan satamasta, sanoo Tikka.

Venekerho hoitaa noin puolet sataman töistä palkkatöinä, toisen puolen talkoilla. Satamapäällikkö on Imatran venekerhon Jouni Eerola. Hänen työparinaan sataman hoitajana toimii Jukka Piironen.

Venekerhon ensisijainen tavoite sataman isäntänä on Tikan mukaan pitää alue kunnossa ja siistinä.

Satamatoimisto palaa 9. huhtikuuta avautuvaan ravintola Kolmeen ankkuriin.

— Kaikki sataman palvelut saa jatkossa sieltä, kertoo Tikka.

Tiistaina lähtivät kirjeet veneilijöille. Niissä ohjeistetaan venepaikan varaukseen tulevalle kaudelle.

Luetuimmat