Liikennekuolemien määrä laski viime vuonna Kaakkois-Suomessa — Imatralla liikenteessä menehtyi kaksi, Rautjärvellä yksi henkilö

Lukas Pearsall

Liikenne vaati viime vuonna kolmanneksen vähemmän kuolonuhreja kuin vuonna 2016.
Liikenne vaati viime vuonna kolmanneksen vähemmän kuolonuhreja kuin vuonna 2016.

Poliisin tilastojen mukaan Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa tieliikenteessä kuolleiden ja loukkaantuneiden määrät laskivat viime vuonna selvästi.

Kaakkois-Suomen alueella tapahtui viime vuonna yhteensä 255 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Onnettomuuksissa menehtyi 17 ja loukkaantui 322 henkilöä.

Kuolemaan johtaneista onnettomuuksista seitsemän tapahtui Etelä-Karjalassa ja kahdeksan Kymenlaaksossa.

Yhteensä kahdeksassa Kaakkois-Suomen kunnassa toteutui nollavisiotavoite eli kukaan ei menehtynyt tieliikenteessä. Näihin kuntiin kuului myös Ruokolahti.

Imatralla liikenneonnettomuuksissa menehtyi kaksi henkilöä. Rautjärvellä menehtyneitä oli yksi.

Tilastokeskus

Tieliikenteessä kuolleet ja loukkaantuneet
Kaakkois-Suomessa vuosina 2015–2017.
Tieliikenteessä kuolleet ja loukkaantuneet Kaakkois-Suomessa vuosina 2015–2017.

Luetuimmat

Kommentoidut