Savonlinnan tuhkarokkopotilas matkusti junalla Imatran läpi juhannussunnuntaina, kanssamatkustajilla tartuntavaara

Soila Puurtinen

Italialaismies kotiutettiin Savonlinnan keskussairaalasta lauantaina 24. kesäkuuta. Kuvassa keskussairaalan eristyshuone.

Tuhkarokkoa sairastanut italialaismies matkusti junalla Parikkalasta Helsinkiin juhannussunnuntaina. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan miehen kanssamatkustajat ovat olleet tartuntavaarassa.

Tuhkarokkopotilas kotiutettiin Savonlinnan keskussairaalasta lauantaina 24. kesäkuuta. Seuraavan yön hän vietti Itä-Karjalan Kansanopistolla Punkaharjulla. Mies osallistui Punkaharjulla työleirille.

Sunnuntaina 25. kesäkuuta hän matkusti kello 10 lähteneellä junalla Punkaharjulta Parikkalaan ja Parikkalasta Imatran kautta Helsinkiin, jonne hän saapui kello 13.40. Helsingistä hän matkusti Tallinkin laivalla Tallinnaan kello 16.30.

THL:n johtava asiantuntija Jussi Sane kertoo, että miehen kanssamatkustajat ovat voineet altistua tuhkarokkotartunnalle, mutta se on epätodennäköistä.

Sanen mukaan tartuntariski oli suurimmillaan, kun italialaismies meni sairaalaan torstaina 22. kesäkuuta. Taudin tarttuvuus oli huipussaan torstaina, ja tartuntariski oli olemassa suunnilleen neljä päivää aiemmin ja myöhemmin.

Suurin tartuntavaara Punkaharjulla ja Savonlinnassa

Suurimmassa tartuntavaarassa olivat Itä-Karjalan Kansanopistossa miehen kanssa tekemisissä olleet henkilöt. Lisäksi Savonlinnan keskussairaalan päivystyksessä samaan aikaan olleet henkilöt altistuivat tartunnalle. Sanen mukaan mahdollisia altistuneita on toistasataa. Italialaismies osallistui kansainväliselle nuorten aikuisten työleirille, joten osa altistuneista on ulkomailla.

THL pyrkii tavoittamaan samoissa junissa ja laivalla matkustaneet henkilöt tiedottaakseen mahdollisesta altistumisesta. Jos kanssamatkustajille tulee tuhkarokkoon viittaavia oireita kolmen viikon kuluessa, heidän tulee soittaa terveyskeskukseen ja pyytää toimintaohjeita. Lisäksi rokotussuoja pitää hoitaa kuntoon, jos se ei ole kunnossa ennestään.

Euroopassa kymmeniä kuolemantapauksia

Tuhkarokko on Suomessa harvinainen tartuntatauti, mutta tapauksia on silloin tällöin. Yleensä tartunta on saatu ulkomailla. Italialaismiehen tartunta oli peräisin Italiasta.

Sanen mukaan tuhkarokkoon suhtaudutaan vakavasti etenkin sen tarttuvuuden vuoksi.

— Taudin uusiutumisluku on 15—20:n luokkaa. Se tarkoittaa, että yksi tapaus voi tartuttaa 15—20 muuta ihmistä jos rokotussuoja ei ole kunnossa.

Lisäksi tuhkarokko aiheuttaa vakavia infektioita tai jopa kuoleman.

— Tänä vuonna Euroopassa on ollut useita kymmeniä tuhkarokkokuolemia. Se pitää ottaa vakavasti.

Suomessa tuhkarokon haitoilta on vältytty hyvä rokotuskattavuuden ansiosta. THL:n mukaan tuhkarokko on eliminoitu Suomesta, mutta esimerkiksi Italiassa ja Romaniassa tapauksia on tuhansia vuosittain, koska rokotuskattavuus on huonompi.

Tuhkarokon ensioireita ovat korkea kuume ja hengitystieoireet. 3—5 vuorokautta ensioireiden jälkeen potilaalle ilmestyy ihottumaa, joka kestää yli viikon.

Juho Maijala

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet