Kirsi Uronen luopui sonneista sekä alkoi kasvattaa ja punoa pajua tilallaan – Tarvitaan paljon pohjatyötä ennen kuin joulumarkkinaväki saa pajupallonsa
Pajunpunoja ei ehdi kärsiä kaamoksesta: paju on korjattava silloin, kun se on laskeutunut lepoon.
Joulutunnelma antaa vielä odottaa itseään. Lämpötila on nollassa, taivaalta vihmoo tuulta ja tihkua, maisema on harmaa.
Niinhän sitä luulisi. Kirsi Uronen nostelee tynnyreistä materiaalia, joka on kerätty marraskuisesta luonnosta. Päällimmäisenä hehkuvat oranssi ja viininpunainen.
Kyseessä on viljelty paju, ja Kirsi Urosella on meneillään vuoden kiivain sesonki. Linnoituksen joulumarkkinoille on valmistumassa jälleen pajutyö poikineen.
Uronen on tehnyt pajutöitä siitä asti, kun hän luopui lihakarjan pidosta 15 vuotta sitten Juvakkalassa, Lappeenrannan Rapattilan lähellä.
– Samana vuonna istutin ekat pajupistokkaat peltoon, kävin pajunviljelykurssin, innostuin, ja sillä tiellä olen, hän nauraa.
Tuolloin, 2005, menossa oli oikea pajubuumi. Kurssia ja ohjetta pukkasi, kun ihmiset intoutuivat somistamaan pihojaan ja kotejaan moneen taipuvalla luonnonmateriaalilla.
"Teetkö minullekin", kaverit kysyivät
Entisen sonnitilan pihapiiri on kauniilla mäenkumpareella kaakkoisrajan yli virtaavan Mustajoen äärellä, joten Uronen perusti Jokelan pajun. Muutaman talven hän kävi kansalaisopiston pajunpunontakurssia, kunnes alkoi tuntua siltä, että taito on hyppysissä.
– Sitten kaverit rupesivat kysymään, teetkö minullekin. Ja kun tein pihalle jotain uutta, kysyttiin, saako tulla katsomaan. Sitten mopo karkasikin käsistä, ja alkoi tulla ryhmiä pihaa katsomaan.
Kirsi Uronen ei mainostanut tilaansa, mutta puskaradio toimi. Puutarhaseuralaisia ja marttoja tuli aina Kuopiosta asti. Omapiha-lehden Suomen paras piha -kisassa piha pääsi yhtenä vuonna finaaliin.
15 vuotta meni karjan kanssa. Nyt on mennyt 15 vuotta pajun kanssa. — Kirsi Uronen
Vieraansa Uronen vie ensimmäisenä pajupellon äärelle ja kertoo näille pajunviljelystä. Vieraiden kehut ovat innostaneet laittamaan pihaa aina komeammin ja keksimään koko ajan jotain uutta. Vähitellen tarjolle onkin tullut kokonainen elämyspaketti.
Entinen navetta ehostui työpajaksi ja myymäläksi, jossa vieraat myös kahvitetaan. Myymälän seinän takana majaansa pitävät kukot, kanat, pukki, kanit ja lampaat.
Luonnonpajulla alkuun
Marraskuussa eläimet pysyttelevät jo pääasiassa sisällä, mutta emännällä siihen ei ole mahdollisuutta.
Paju on kerättävä, kun yöpakkaset ovat lopettaneet kasvukauden tai viimeistään keväällä ennen sen alkamista. Sama pätee luonnonpajuun, jos sitä käyttää käsitöihin.
– Jos pajun kerää liian varhain, se tummuu, jos keväällä liian myöhään, se alkaa pukata silmua, Uronen sanoo.
Vielä pajukurssilla käydessään Uronen teki pajutöitä luonnonpajusta. Viljellyn pajun ominaisuudet ovat kuitenkin lyömättömät. Lajeissa ja väreissä löytyy, ja käsitöihin jalostettu paju on ohutta, tasalaatuista ja sitkeää.
– Kestää kiertää vaikka umpisolmun eikä katkea, Uronen näyttää.
Pajuista käytetään vain haaromaton vuosikasvu. Viljelty lajike voi kasvattaa kesässä jopa 3,5-metrisen, suoran vitsaksen.
"Kyllä se räntäsateessa työstä käy"
Tähän aikaan vuodesta Uronen huhkii päivän valoisan ajan ulkona leikaten ja kärräten pajua pois pellolta. Työvälineenä on tavalliset oksasakset. Niillä Uronen leikkaa pajut varsi kerrallaan, jotta leikkuujäljestä tulee hyvä.
Tämä aika on vuoden kiireisintä, kun paju pitää saada pelloilta pois, lajitella ja niputtaa. Kyllä se räntäsateessa työstä käy. — Kirsi Uronen
Yhdet sakset kestävät vuoden, sillä niitä on terotettava usein.
Sitten Uronen lajittelee pajut nippuihin pituuden, paksuuden ja värin mukaan.
– Tämä aika on vuoden kiireisintä, kun paju pitää saada pelloilta pois, lajitella ja niputtaa. Kyllä se räntäsateessa työstä käy, hän naurahtaa.
Ulkotöiden jälkeen on kuitenkin mukava istahtaa sisälle ja poimia vitsaksia suoraan nipuista. Käsille ja sormille punominen tosin on rankkaa hommaa.
Työlle ei saa täyttä hintaa
Pajun lisäksi Uronen käyttää töissään myös muita luonnonmateriaaleja: koivurisua, havua, mustikanvarpua, järvikaislaa, jäkälää, sammalta. Kaikkea löytyy omilta mailta, joten maanomistajan lupa on kunnossa.
Alkuun Uronen kiersi paljon erilaisissa tapahtumissa myymässä. Sitten ihmiset alkoivat löytää tilallekin, ja jäljellä on enää lähinnä Linnoituksen joulumarkkinat. Niihin Uronen kertoo satsaavansa aina kunnolla.
– Haluan, että myyntikoju näyttää kivalta ja tunnelmalliselta.
Pajusta taitava tekijä loihtii melkein mitä vain, mutta markkinoilla hittituote ovat talipallohatut.
Muutkin pajutuotteet käyvät yhä kaupaksi, mutta muuten pajubuumi tuntuu vähän laantuneen. Tai ehkä se on vain oma tunne.
– 15 vuotta meni karjan kanssa. Nyt on mennyt 15 vuotta pajun kanssa. Pitäisikö vielä keksiä jotain uutta?
Näin käytät luonnonpajua
Pajun kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Lupa siihen on kysyttävä maanomistajalta.
Paju on kerättävä kasvukauden ulkopuolella, lehdettömänä aikana. Punontatöihin käytetään uusin, suora vuosikasvu. Suomessa kasvaa kymmeniä eri pajulajena, joiden oksat voivat olla eri värisiä.
Katkaise oksa siististi tyvestä. Erottele ne pituuden ja pakuuden mukaan eri astioihin tyvi pohjaa kohti.
Pajut säilyvät parhaiten ulkona kostessa. Kuivumaan päässeet pajut saa liottamalla uudelleen taipuisiksi.
Työvälineiksi riittävät oksasakset ja puukko. Punomiseen voi käyttää erilaisia apuneuvoja.
Punoksista kannattaa tehdä tiiviitä, sillä valmis työ kutistuu kuivuessaan.
Blogi luonnosta ja mielenterveydestä by Sini Malminiemi