Holiday Clubin tulos kääntyi selkeästi voitolliseksi — Konserni paransi tulostaan kaikilla liiketoiminta-alueillaan

Rauhassa sijaitseva Holiday Club Saimaa oli tilikauden aikana nosteessa. Yhtiön mukaan sekä suomalaiset että venäläiset matkailijat ovat löytäneet Saimaalle entistä paremmin.

Kai Skyttä

Holiday Club Resorts -konserni kasvatti tulostaan. Yhtiön mukaan myös Rauhassa sijaitseva Holiday Club Saimaa on nauttinut kuluneena vuonna nosteesta. Arkistokuva.
Holiday Club Resorts -konserni kasvatti tulostaan. Yhtiön mukaan myös Rauhassa sijaitseva Holiday Club Saimaa on nauttinut kuluneena vuonna nosteesta. Arkistokuva.

Holiday Club Resortsin liiketoiminta kääntyi voitolliseksi kuluneella tilikaudella 2017–2018. Konserni kasvatti tulostaan lähes 5,7 miljoonalla eurolla, minkä myötä tulos nousi 4,7 miljoonaan euroon. Kaikki liiketoimintayksiköt paransivat tulostaan merkittävästi, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Holiday Club on tunnettu erityisesti kylpylähotelleistaan sekä viikko-osakkeistaan. Yrityksen Holiday Club Saimaa -kylpylähotelli sijaitsee Rauhassa.

Yhtiön liikevaihto kasvoi 159 miljoonaan euroon maaliskuun lopussa päättyneellä tilikaudella. Samalla konsernin tulos nousi tappiollisesta noin miljoonasta eurosta 4,7 miljoonaan euroon.

Kaikki toiminnot kasvoivat

Holiday Clubin liikevaihdosta reilu puolet kertyy viikko-osakkeisiin ja Villaksiin liittyvästä liiketoiminnasta, ja loput hotelli- ja palveluliiketoiminnasta. Tulosta kasvatettaessa kaikki toiminnot kasvoivat.

— Hyvään tulokseen vaikuttivat talouden elpymisestä johtuva kysynnän kasvu sekä kansainvälisen matkailun positiivinen kehitys Suomessa. Kuluttajien luottamus on korkealla, joten uskomme positiivisen kehityksen jatkuvan, kertoo Holiday Club Resortsin toimitusjohtaja Iiro Rossi.

Saimaa suuressa nosteessa

Holiday Club Saimaa oli tilikauden aikana suuressa nosteessa.

— Saimaa sekä Turun Karibia olivat meidän yksiköistä niitä, jota paransivat tulostaan eniten. Saimaan vuosi on ollut oikein hyvä, ja se on näkynyt kylpylän käyttöasteessa, Rossi kertoo.

Menestystä selittää Rossin mukaan se, että suomalaismatkailijat ovat löytäneet Saimaalle entistä paremmin, ja myös Venäjän matkailu on elpymässä.

— Saimaalla kasvua venäläisten majoittujien osalta oli noin 20 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen.

Huippuvuosina venäläisten majoittujien osuus Holiday Club Saimaassa oli yli 40 prosenttia. Nyt osuus on Rossin mukaan reilusti yli 20 prosenttia.

— Huippuvuosiin on vielä matkaa.

Päivitetty kello 10:33: Lisätty Rossin kommentteja.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset