Imatran kaupungin investointivara pohjalukemissa — Vuosikate ei kata ensi vuonna poistoja

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen (kok.) ei lähtisi ensimmäisenä puuttumaan veroihin. Varapuheenjohtaja Ilkka Nokelaisen (sd.) mielestä kaikki keinot ovat käytettävissä.

Hannu Ojala

Kaupungintalon yläkannen pysäköintialuetta on peruskorjattu kesästä  2018.
Kaupungintalon yläkannen pysäköintialuetta on peruskorjattu kesästä 2018.

Imatran kaupungin ensi vuoden investoinnit ovat putoamassa merkittävästi aikaisempien vuosien tasosta.

Kaupunginhallitus jatkaa tänään tiistaina ensimmäistä lukemista talousarviosta, johon on kirjattu hallintokuntien karsimattomat esitykset ensi vuodelle. Tiistain työlistalla on talousarvion investointiosa.

— Käytännössä vuoksikate on ensi vuonna sulamassa kokonaan pois, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen (kok.) kertoo tämän hetken taloustilanteesta.

Imatran kaupunki on pystynyt pitämään taloudenpidon lähtökohtana poistojen suuruista vuosikatetta, jolla on rahoitettu perusinvestoinnit. Poistot ovat kaupungin toiminta- ja taloussuunnitelman mukaan ensi vuonna hieman yli kahdeksan miljoonaa euroa.

Helminen pitää selviönä, että muuttunut taloustilanne vaikuttaa investointien tasoon, jos halutaan pitää kiinni periaatteesta rahoittaa korvaavat investoinnit tulorahoituksella.

Valmistelun tässä vaiheessa hän ei kuitenkaan lähde arvioimaan, mitä investointitasoa kaupunginhallitus on tavoittelemassa ensi vuodelle.

— Ensimmäisenä en kuitenkaan ole lähdössä puhumaan esimerkiksi verojen korotuksista. Nyt lähdemme seulomaan tiheällä kammalla sitä, mistä kustannuksissa on kysymys, Helminen sanoo.

Myös kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Ilkka Nokelainen (sd.) pitää talousarvion tasapainottamista poikkeuksellisen vaikeana.

— Kaikki on tässä vaiheessa auki ja kaikki keinot käytettävissä, Nokelainen kommentoi tilannetta.

Nokelainen pitää tavoitteena sitä, että hallitukselta lähtee tasapainoinen budjettiesitys valtuuston käsittelyyn.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet