Korkean arvomerkin saanut Matti Suur-Hamari löysi kalenteristaan sopivan kolon Linnan juhlille

AOP/Timo Korhonen

Imatralainen Matti Suur-Hamari juhli Linnassa Ronja Rajalan kanssa.
Imatralainen Matti Suur-Hamari juhli Linnassa Ronja Rajalan kanssa.

Lumilautailija Matti Suur-Hamari juhli itsenäisyyttä avopuolisonsa Ronja Rajalan kanssa. Suur-Hamari on jo kokenut kävijä presidentinlinnassa, sillä kutsu kävi ensimmäisen kerran vuonna 2015.

Kulunut vuosi oli Suur-Hamarille todellinen jättipotti, sillä hän laski Etelä-Korean paralympialaisissa kultaa lumilautacrossissa ja pronssia banked slalomissa.

Alkuviikosta tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi Suur-Hamarille korkean kunniamerkin, Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki solkineen.

Yhden kunnianosoituksen Suur-Hamari sai kokea tällä viikolla myös kotipaikkakunnallaan. Hän oli yksi kolmesta itsenäisyyden ketjun takojista keskiviikkoillan reserviläisjärjestöjen juhlassa Imatran Valtionhotellissa.

Vaikka lumilajien kaudet ovat täydessä käynnissä, löysi Suur-Hamari kalenteristaan sopivan välin myös Linnan juhlille.

–Viime viikonloppuna Pyhällä oli lumilautacrossin maailmancupin avaus. Sen jälkeen on ollut vapaata ja sunnuntaina lähden kohti jenkkejä, Suur-Hamari sanoi Ylen haastattelussa.

Suur-Hamari kertoi Ylelle, että paralympiamitaleita tuli juhlittua useaan otteeseen.

–Heti kun tultiin Koreasta, presidentti oli vastassa kentällä. Siitä mitalijuhlia jatkui pitkin kevättä.

Suur-Hamarin mitalijuhlia vietettiin myös miehen kotipaikkakunnalla Imatralla isossa yleisötapahtumassa.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Uusimmat uutiset