Kuorttisen luomukanalan munakopilta saa monien mielestä maistuvimmat munat — Omapäinen perhe haluaa kunnioittaa kanan koko elinkaarta ja toivoo joskus myyvänsä luomukanan lihaa

Kuorttisen kanala on yksi Suomen ensimmäisistä luomukanaloista. Kuorttisilla asiat onkin aina haluttu tehdä omalla tavalla: ”Myö halutaan pitää kaikki omissa käsissämme”.

Anu Kiljunen

Kuorttisen luomukanalassa on aina torstaisin vilkasta, kun myyntipiste nimeltään Munakoppi on avoinna. Kaisa ja Janne Rautakannel palvelevat asiakkaita.
Kuorttisen luomukanalassa on aina torstaisin vilkasta, kun myyntipiste nimeltään Munakoppi on avoinna. Kaisa ja Janne Rautakannel palvelevat asiakkaita.

Kuorttisen luomukanalassa Lappeenrannan Partalassa elää 17 500 kanaa, joten kanalan puolella riittää aina vilskettä ja kaakatusta. Suomen vanhimman luomukanalan muhkeat, ruskeat munat ovat monille eteläkarjalaisille tuttu ja arvostettu brändituote. Luomutuotanto aloitettiin tilalla yli 20 vuotta sitten.

Nykyään suurin osa munista lähtee myyntiin pääkaupunkiseudulle. Esimerkiksi Stockmannin Herkussa Helsingin keskustassa voi poimia ostoskärriin Kuorttisen munia.

Suoraan tilalta Partalasta munia pääsee hankkimaan torstaisin.

Kuorttisen luomukanala on perheyritys, jossa on parhaillaan käynnissä sukupolvenvaihdos. Juha ja Satu-Anne Kuorttinen ovat hiljalleen jättäytymässä eläkkeelle, ja lapset Aki, Lassi ja Kaisa sekä tämän aviomies Janne pyörittävät kanalaa.

Töitä riittää jokaiselle yllin kyllin, sillä Kuorttisilla kaikki tehdään itse peltotöistä ja kanojen kasvattamisesta munan pakkaamiseen, myyntiin, markkinointiin ja munien toimittamiseen kauppoihin.

— Meidän suvulle on ollut ominaista, että siellä on ollut vähän jääräpäistä porukkaa, jotka ovat halunneet tehdä asiat juuri omalla tavallaan, Kaisa Rautakannel sanoo.

Anu Kiljunen

Kuorttisen ruskeat kanat munivat ruskeita munia.
Kuorttisen ruskeat kanat munivat ruskeita munia.

Sama periaate pätee nykyisinkin.

— Myö halutaan pitää kaikki omissa käsissämme, Janne Rautakannel sanoo.

Riippumattomuus antaa työhön mielekkyyttä ja motivaatiota, mutta ehkä vieläkin tärkeämpää on työn laatu ja eettisyys. Laadukkaiden ja maukkaiden munien tuottaminen edellyttää, että kanat voivat hyvin. Niitä pitää hoitaa huolella ja tarjota laadukasta ravintoa.

— Kaikki mitä kanoille syötetään, päätyy munaan.

Kuorttisen kanoille on jo vuosien ajan syötetty rehua, jonka itse kehitelty resepti koostuu lähes kokonaan kotimaisesta luomukaurasta.

Kaisa ja Janne Rautakanteleen mukaan Kuorttisilla halutaan myös kunnioittaa kanan koko elinkaarta. Jos tehokanalassa kanat teurastetaan heti, kun niiden tuotteliain munimisikä on ohi, Kuorttisilla näin ei ole.

— Meillä kana saa elää yli kahden vuoden ikäiseksi mammaksi. Kanojen vanhentuessa myymme ne kesäkanoiksi. Kanalaan jääneet vanhat kanat lopetetaan itse, ja lihat jaetaan suvun kesken. Toiveena on, että jossain vaiheessa voisimme alkaa myös myymään luomukanan lihaa, Janne Rautakannel kertoo.

Yksi Kuorttisen tilan vahvuuksista on, että kaikilla on omat vahvuusalueensa. Janne Rautakannel on tehnyt aiemmin uraa mainostoimistossa, mistä on ollut hyötyä munien myynnissä, markkinoinnissa ja esimerkiksi yrityksen verkkosivujen ylläpidossa. Kaisa Rautakannel työskenteli aiemmin lastensuojelussa.

— Kaisa on meidän järjen ja järjestyksen ääni. Jokainen yritys tarvitsee oman Kaisansa, Janne Rautakannel nauraa.

Aki Kuorttinen hallitsee etenkin peltotyöt ja Lassi Kuorttinen tipujen kasvattamisen.

Pekka Oikkonen

Luomukanat pääsevät aina kesäksi ulos.
Luomukanat pääsevät aina kesäksi ulos.

— Mielestäni on aivan valtavan tärkeää, että meitä on näin monta. Jos joku vaikkapa sairastuu, muut voivat tuurata. En voisi kuvitella, kuinka rankkaa olisi hoitaa kanalaa yksin, Kaisa Rautakannel sanoo.

Työnjaosta huolimatta kanalayrittäjyys on sitovaa. Pitkille lomille ei noin vain lähdetä.

Kaisalla ja Jannella on kuitenkin omat keinonsa rentoutua ja piristää arkea. Kaisa käy joogassa, Janne pelaa sählyä. Kumpikin harrastaa myös improvisaatioteatteria.

— Ryhmä kokoontuu noin kerran kuussa Partalan koululla. Impro on mukavaa, siinä pää nollautuu.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut