Imatran golfkentän murto oli osa isompaa rikossarjaa: Epäilty on poliisin tiedossa, ja Turkka Ollilainen elättelee toivoa rahojen takaisin saannista

Imatran golfkentältä anastettiin elokuun lopussa 5 500 euroa. Turkka Ollilainen kertoo nyt, miksi käteistä oli niin paljon.

Hannu Ojala

Imatran golfkenttä on kokenut kovia ennenkin. Tässä ilkivallantekijän "taideteos" vuodelta 2012. Kuvassa toimitusjohtaja Turkka Ollilainen.
Imatran golfkenttä on kokenut kovia ennenkin. Tässä ilkivallantekijän "taideteos" vuodelta 2012. Kuvassa toimitusjohtaja Turkka Ollilainen.

Imatran golfin toimitusjohtaja Turkka Ollilainen on toiveikas elokuun lopussa tapahtuneen öisen murtovarkauden selviämiseen.

Golfkentän toimistosta anastettiin murron yhteydessä tuolloin merkittävä summa rahaa, peräti 5 500 euroa.

Rahat kuuluivat golfyhtiölle sekä golfseuralle, joilla on omat tilinsä ja kirjanpitonsa, mutta yhteinen kassa.

— Siinä meni kahden päivän tilitykset, seuran kilpailumaksut, pohjakassa ja vaihtorahakassa, Ollilainen kertoo.

Epäilty tiedossa

Vakuutus on korvannut menetyksestä osan, ei kuitenkaan kaikkea.

Kärsitty vahinko on Ollilaisen mukaan noin 3 500 euroa, mikä kyllä tuntuu pienen toimijan nahoissa.

Imatran golfkentällä murtauduttiin elokuun lopussa. Samaan aikaan murtauduttiin myös Lappeenrannan golfkentälle.
Imatran golfkentällä murtauduttiin elokuun lopussa. Samaan aikaan murtauduttiin myös Lappeenrannan golfkentälle.

— Olisi niillekin rahoille parempaakin käyttöä.

Golfkentällä oli jo luovuttu toivosta saada rahoja takaisin.

Poliisin yhteydenotto olikin iloinen yllätys, Ollilainen kertoo. Poliisilta saadun tiedon mukaan tutkinnassa on edistytty ja kiinniottokin tehty.

— Hatunnosto poliiseille! Epäillyltä löytyi useita tuhansia euroja käteistä rahaa. Odotamme, että saisimme loput kärsimästämme vahingosta takaisin.

Itä-Suomen poliisi tutkii

Tapauksen tutkintaa hoitaa Kaakkois-Suomen poliisin sijaan Itä-Suomen poliisi, sillä saman tekijän epäillään tehneen useita muitakin omaisuusrikoksia Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella.

— Imatran golfkentän murto on osa laajempaa omaisuusrikosten sarjaa, Itä-Suomen poliisista vahvistetaan.

Tarkempia tietoja ei ole saatavilla tutkinnanjohtajan loman vuoksi.

Miksi rahaa oli niin paljon?

Jotkut ovat ihmetelleet, miksi golfkentällä säilytettiin tällaista määrää käteistä.

Ollilainen kertoo, että yrityksen kahden päivän tilitykset tekevät jo 2 000–3 000 euroa.

Lisäksi pohjakassa oli normaalia suurempi. Vaihtorahan saaminen pankista on tehty nykyään hankalaksi, sillä käteinen pitää tilata ja hakea erikseen, Ollilainen toteaa. Onkin järkevää pitää jonkinlaista vaihtokassaa itsellä.

Sen verran ikävän maun tapaus kuitenkin jätti, että yritys on muuttanut toimintatapojaan. Henkilöstöä on koulutettu vastaisen varalle, vakuutuksia päivitetty ja muun muassa kassakaappikin uusittu, toimitusjohtaja kertoo.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset