Sisäministeri Maria Ohisalo muurasi Immolan uuden esikuntarakennuksen peruskiven – Olen harmissani, että työskentely Immolassa on ollut vaikeaa jo pidemmän aikaa", ministeri totesi

Rajavartiolaitoksen päällikkö Pasi Kostamovaara on tyytyväinen sekä rakennushankkeen käynnistymiseen että Rajavartiolaitoksen tämänhetkisiin toimintaedellytyksiin. Lisärahoitus turvaa toiminnan vuoteen 2023 asti. – Voimme jatkaa nykyisellä henkilöstöllä, Kostamovaara totesi.

Kai Skyttä

Sisäministeri Maria Ohisalo totesi olevansa iloinen, että Immolaan saadaan uudet, sisäilmaltaan terveet esikuntatilat.
Sisäministeri Maria Ohisalo totesi olevansa iloinen, että Immolaan saadaan uudet, sisäilmaltaan terveet esikuntatilat.

Imatralla Immolan kasarmialueella, rakennustyömaan laidalla soi tiistaina torvimusiikki. Uuden, noin yhdeksän miljoonaa euroa maksavan esikuntarakennuksen peruskivi muurattiin.

Kaakkois-Suomen rajavartioston käytössä olevien tilojen uudistaminen on nyt toden teolla liikkeellä. Esikuntarakennuksen pitäisi olla valmis vuoden päästä, syys-lokakuussa 2021.

– Olen tietoinen, huolissani ja harmissani, että työskentely Immolassa on ollut vaikeaa jo pidemmän aikaa. Olen iloinen, että nyt päästään muuraamaan peruskivi uusille, turvallisille tiloille, totesi ministeri Maria Ohisalo (vihr.).

Immolassa henkilöstö on kärsinyt sisäilmaongelmista.

Kai Skyttä

Esikuntarakennuksen peruskiven sisään muurattiin rahoja ja tiistaipäivän sanomalehdet. Sisäministeri Maria Ohisalo sujautti teräslieriöön kasvomaskin.
Esikuntarakennuksen peruskiven sisään muurattiin rahoja ja tiistaipäivän sanomalehdet. Sisäministeri Maria Ohisalo sujautti teräslieriöön kasvomaskin.

Koko uudistushanke maksaa noin 40 miljoonaa

Kasarmialueelle tehdyn kokonaissuunnitelman mukaan lähivuosina alueelle kohoaa myös uusi liikunta-, sotilaskoti- ja ruokalarakennus. Lisäksi kaksi funkisrakennusta peruskorjataan. Niihin sijoittuu rajamuseo sekä liikunta-, sosiaali- ja majoitustiloja.

Koko uudistamishankkeen on arvioitu maksavan noin 40 miljoonaa euroa. Seuraavat rakennusvaiheet on tarkoitus toteuttaa vuosina 2021–2022.

– Niiden toteutuminen edellyttää, että Rajavartiolaitos saa jatkossa valtuuden vuokraan ja Senaatti-kiinteistöt valtuuden rahoituksen hankkimiseen, kertoi Senaatti-kiinteistöjen Itä-Suomen aluejohtaja Jyrki Reinikainen.

Kai Skyttä

Muurauslastat ojennuksessa.
Muurauslastat ojennuksessa.

Rajan toiminta turvattu vuoteen 2023 asti

Mielissään rakennushankkeen käynnistymisestä on myös Rajavartiolaitoksen päällikkö, kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaara.

Laajemmin hän on tyytyväinen Rajavartiolaitoksen tämänhetkisiin toimintaedellytyksiin.

– Vielä viime talvena näytti pahalta. Nyt toimintakykymme on turvattu vuoteen 2023 asti. Voimme jatkaa nykyisellä henkilöstöllä, kertoi Kostamovaara.

Keväällä Rajavartiolaitokselle myönnettiin 10 miljoonan euron lisärahoitus operatiivisen suorituskyvyn turvaamiseksi sekä vuodelle 2021 että 2022. Toimitiojen turvallisuuden parantamiseen Rajavartiolaitos sai ensi vuodelle lisärahaa 2,5 miljoonaa euroa. Vuodelle 2022 on jyvitetty 2,4 miljoonaa.

Vielä viime talvena näytti pahalta. — Pasi Kostamovaara

– Hallituksen tavoite on, että valtion työntekijöillä on terveet ja turvalliset toimitilat, Ohisalo totesi.

700 rajavartijaa sisärajavalvonnassa

Kostamovaara kertoi, että toiminnallisesti Rajavartiolaitoksella on takana hyvin haastava puolivuotinen.

– Sisärajavalvonta käynnistyi 19. maaliskuuta ja sitä on jatkunut nyt puoli vuotta. Se on ollut Rajavartiolaitokselle suurin haaste sodan jälkeen.

Parin vuorokauden varoitusajalla neljännes henkilöstövahvuudesta, noin 700 rajavartijaa komennettiin tekemään valvontaa sisärajoille uusiin paikkoihin.

– Tämä onnistui, kun samaan aikaan ulkorajaliikenne romahti. Kaikki lähtivät komennuksille vapaaehtoisesti. Jatkossa meillä on korkea valmius vastaavaan operaatioon.

Torstaina hallitus tekee uuden päätöksen, otetaanko sisärajavalvonta jälleen käyttöön.

– Tällä hetkellä sisärajavalvontaa tehdään vain Helsinki-Vantaalla.

Uusi esikuntarakennus valkoinen ja kaksikerroksinen

Immolassa ensi syksynä käyttöön otettava esikuntarakennus tulee olemaan suoralinjainen ja valkoinen.

Kerroksia on maan alla yksi ja maan päällä kaksi.

Tilojen kokonaismäärä vähenee 20 prosenttia, mutta niiden tehokkuuden kerrotaan parantuvan.

Rakennus liitetään nivelellä vieressä olevaan Raja- ja merivartiokouluun.

Mikä?

Immolan kasarmialue

Yksi suomalaisen modernismin parhaiten säilyneistä rakennuskokonaisuuksista.

Alueen vanhimmat rakennukset ovat 1930-luvulta, edustavat eurooppalaista funktionalismia ja ovat suojeltuja.

Muut rakennukset on tehty vaiheittain, pääosin 1970-luvulle mennessä.

Huonokuntoisimmat rakennukset on nyt joko purettu tai ne ovat tyhjillään. Rajavartiolaitoksen henkilöstöä on väistötiloissa.

Rakennukset omistava Senaatti-kiinteistö on tehnyt alueen kunnossapitoa korotetulla tasolla vuoden 2018 alun jälkeen, yhteensä noin 2,5 miljoonalla eurolla.

Senaatti-kiinteistöt tekee korjaussuunnittelua yhteistyössä Museoviraston kanssa.

Lähde: Senaatti-kiinteistöt

Luetuimmat