Ruokolahtelaisen Konsta Lappalaisen aurinkoloma Puerto Ricossa mullistui koronarajoitusten vuoksi – viime yönä kello kaksi kotiin päässyt Lappalainen aloitti kotikaranteenin: "Nyt ei pariin viikkoon ajella taksia"

Lappalainen luonnehtii perheloman Gran Canarialla muuttuneen nopeasti jännitysnäytelmäksi. Hänen perheineen ei tarvinnut sentään kököttää hotellihuoneessa, vaan hotellin alueella pystyi liikkumaan. – Ainoa positiivinen asia lomassa oli aurinko – ja yhdessäolo perheen kanssa, sanoo Lappalainen.

Konsta Lappalaisen kotialbumi

Konsta Lappalainen hotellin uima-altaalla ennen kuin sekin laitettiin kiinni.
Konsta Lappalainen hotellin uima-altaalla ennen kuin sekin laitettiin kiinni.

Ruokolahtelainen Konsta Lappalainen ei aavistanut viikko sitten perjantaina, millaiseksi hänen ja perheensä loma Gran Canarian Puerto Ricossa muodostuisi.

– Viime viikon perjantaina aamulla oli lähtö. Matkatoimisto sanoi, että lento lähtee normaalisti. Jos olisimme tienneet, miten tilanne muuttuu päivä päivältä, emme olisi lähteneet, kertoo Lappalainen.

Lappalainen lähti aurinkolomalle kuuden hengen seurueessa, johon kuului hänen lisäkseen isä, äiti, isoisä, sisko ja siskon mies.

Konsta Lappalaisen kotialbumi

Konsta Lappalainen perheineen ehti käydä tutustumassa Puerto Ricoon ainoastaan yhtenä päivänä. Sen jälkeen astui voimaan ulkonaliikkumiskielto.
Konsta Lappalainen perheineen ehti käydä tutustumassa Puerto Ricoon ainoastaan yhtenä päivänä. Sen jälkeen astui voimaan ulkonaliikkumiskielto.

Tilanne tiukkeni päivä päivältä

Ensimmäisenä lomapäivänä eli lauantaina seurue pystyi tutustumaan Puerto Ricoon normaalisti. Sunnuntaina tilanne oli jo toinen.

– Silloin astui voimaan ulkonaliikkumiskielto. Vain kaupassa ja apteekissa sai käydä.

Lappalaisten matkapakettiin kuuluivat ruokailut ja juomat, joten sen suhteen ei hätää ollut.

– Päivä päivältä tilanne alkoi tiukentua hotellissa. Uima-altaat menivät kiinni ja aurinkotuoleja alettiin kerätä pois. Osa ruokasaleista suljettiin.

Hotellissa ei kuitenkaan määrätty asukkaita pysyttelemään huoneessaan, joten jaloittelu hotellin pihamaalla oli mahdollista.

– Koko ajan oli pieni jännitys päällä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Loma oli todella mieleenpainuva.

Aurinkoa ja yhdessäoloa, ei muuta

Lomapäivät kuluivat hotellissa oleskellen.

– Ainoa positiivinen asia oli aurinko – ja yhdessäolo perheen kanssa.

Perjantaina seurue pääsi kotimatkalle. Paluulento lentoyhtiö Condorilla toteutui alkuperäisen aikataulun mukaan.

– Koko ajan jännitti, että toteutuuko se.

Las Palmasin lentokentällä oli avoinna ainoastaan yksi kauppa, jonne päästettiin sisään kymmenen asiakasta kerrallaan.

– Vettä piti ostaa automaatista.

Perjantai-iltana kello 21.20 Helsinki-Vantaalle saapunut Lappalainen pani merkille lisääntyneen rajavalvonnan.

– Koko kone kuljetettiin linja-autolla suoraan passintarkastukseen, jonka jälkeen saimme vasta matkatavarat.

Minna Mänttäri

Konsta Lappalainen totuttelee nyt kahden viikon kotikaranteeniin. Arkistokuva.
Konsta Lappalainen totuttelee nyt kahden viikon kotikaranteeniin. Arkistokuva.

Nyt edessä kahden viikon kotikaranteeni

Lappalainen seurueineen oli kotona Ruokolahdella viime yönä kello kaksi. Paluuliikenne oli normaalia rauhallisempaa.

Lappalainen perheineen totuttelee nyt kotikaranteeniin, jota on tiedossa seuraavat kaksi viikkoa.

– On pyydettävä erinäisiä henkilöjä tuomaan kauppatavaroita. Kotiaskareita on ainakin nyt aikaa tehdä, Lappalainen sanoo.

Montaa työtä tekevä Lappalainen ajaa muun muassa taksia.

– Nyt ei pariin viikkoon ajella. Olen ymmärtänyt, että taksibisneksessä on muutenkin hiljaista.

Lappalainen seurueineen on tällä hetkellä terve.

– Toivotaan, ettei oireita ilmene.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset