Tilaajalle

Imatralainen Marianne Kettunen otti lopputilin marketin kassalta ja opiskeli personal traineriksi - 30 kiloa omalta vyötäröltään tiputtaneen yrittäjän rohkea veto kannatti: "Ihmisille on tärkeää, että painonpudotusvalmentaja on pudottanut itsekin painoa"

Asiakaskunnan kasvattamisessa entinen kassatyöntekijä on luottanut puskaradion voimaan. Valmennusten perään ovat kyselleet myös monet vanhat vakioasiakkaat.

Joonas Tapaninen

Marianne Kettunen veti aluksi pelkästään yksilövalmennuksia, mutta nykyisin hän ohjaa myös kolmea pienryhmää. Joulukuussa hän kävi digivalmennuskurssin. Lähiaikoina Kettunen on avaamassa verkkokaupan, jonka kautta hän alkaa tarjota verkkovalmennusta.

Hypermarketin kassalla työskennellyt Marianne Kettunen sai innoituksen uudelle uralle hurahdettuaan joitain vuosia sitten television painonpudotusohjelmiin.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset