Imatran uimahallin ovet aukeavat huomenna kesätauon jälkeen — Vuokseen pääsee pulahtamaan nyt uusilta portailta

Uimahalli aukeaa elokuussa maanantaista torstaihin vasta kello 13.

Kai Skyttä

Imatran uimahalli aukeaa huomenna kesätauon jälkeen. Arkistokuva.
Imatran uimahalli aukeaa huomenna kesätauon jälkeen. Arkistokuva.

Imatran uimahalli avataan keskiviikkona kesätauon jälkeen. Aukioloajoissa tapahtuu samalla pieni muutos kesäkuusta, kun maanantaista torstaisin uimahalli aukeaa vasta kello 13 aiemman kello 12 sijaan. Perjantaisin uimaan pääsee jo kello 12. Aukioloajat ovat voimassa 25. elokuuta asti.

Susanna Paloposki uimahallin kassalta kertoo, että avaamisajankohdan myöhäistäminen elokuussa johtuu henkilökunnan vähyydestä.

Uimahalli on auki maanantaista torstaihin kello 19 asti, perjantaina ovet suljetaan kello 17.30. Lipunmyynti päättyy tuntia ennen sulkemisaikaa.

Keskiviikosta alkaen uimahallin asiakkaat pääsevät pulahtamaan myös Vuokseen, sillä uimahallin laiturin uudet portaat saatiin asennettua kesätauon aikana.

Juttua muokattu 30.7. klo 15.34. Juttuun tarkennettu, että alkamisajankohdan myöhäistäminen koskee elokuun aukioloaikoja.

Luetuimmat

Kommentoidut