Tornansilta suljetaan ajoneuvoliikenteeltä ajoittain yöaikaan lokakuussa – Sulut johtuvat patotyömaalla tehtävistä nostotöistä

Juho Kokko

Tornansillan patoremontin työt aiheuttavat syksyn mittaan joitakin yöllisiä sulkuja sillan ajoneuvoliikenteeseen.
Tornansillan patoremontin työt aiheuttavat syksyn mittaan joitakin yöllisiä sulkuja sillan ajoneuvoliikenteeseen.

Tornansillan ajoneuvoliikenne suljetaan lokakuussa ajoittain patotyömaan nostotöiden takia. Sulut ajoittuvat yöaikaan

Ensimmäisen kerran liikenne suljetaan 12.–13.10. Sulku alkaa maanantai-iltana 12. 10 klo 23.25 ja päättyy tiistaiaamuna klo 5.40.

Sulkuja on tulossa syksyn aikana useampia. Ajankohdat tiedotetaan jatkossa infotauluissa sillan molemmin puolin.

–Sulku ei koske kevyttä liikennettä, ainoastaan ajoneuvoja, kertoo työnjohtaja Arto Björkqvist GRK Infra Oy:stä tiedotteessa.

Sulun aikana ajoneuvoliikenne ohjataan kulkemaan Kuutostien kautta. Myös Mansikkalan vanha silta on toistaiseksi suljettu ajoneuvoneovoliikenteelta uuden ratasillan rekantamisen vuoksi.

Luetuimmat