Napinkulman kevennetty kaavaesitys ensi viikolla kaupunkikehityslautakuntaan: Katso tästä havainnekuvat!

Rakennusoikeus tippui palautteen perusteella 8 500 neliöstä 7 800 neliöön. Lautakunnan käsittelyn jälkeen kaavaesitys laitetaan 30 päivän ajaksi yleisesti nähtäville.

Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala

Tältä uusi Napinkulma näyttäisi Valtionhotellin suunnalta katsottuna.
Tältä uusi Napinkulma näyttäisi Valtionhotellin suunnalta katsottuna.

Imatran Napinkulman lopullinen kaavaesitys on valmistunut.

Uusimmassa versiossa rakennusoikeutta on 7 800 kerrosneliötä, mikä on 700 neliötä vähemmän kuin alkuperäisessä kaavaluonnoksessa. Rakennusoikeutta karsittiin kuntalais- ja muun palautteen perusteella.

Samasta syystä myös rakennuksen suurin sallittu kerrosluku tiputettiin seitsemästä kuuteen.

Ensi tiistaina lautakuntaan

Kaavaesitys menee ensi viikolla kaupunkikehityslautakunnan käsittelyyn. Päätösesityksen mukaan lautakunta puoltaa kaavaa ja esittää kaupunginhallitukselle ja valtuustolle sen hyväksymistä.

Tontti on osoitettu kaavassa asuin- liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi, jonne voi sijoittaa julkisia palveluja, liike- ja toimistotiloja, hotellitoimintoja ja asumista.

Ennen kaupunginhallituksen ja valtuuston käsittelyä kaava laitetaan 30 päivän ajaksi yleisesti nähtäville. Tänä aikana kaavasta on mahdollisuus jättää muistutuksia.

Jos ennusmerkit pitävät paikkansa, muistutuksia on luvassa. Kaava on herättänyt Imatran mittapuussa poikkeuksellisen paljon intohimoja. Luonnosvaiheessa kaavasta jätettiin kuusi lausuntoa ja peräti 24 mielipidettä. Kansanäänestystäkin on vaadittu.

"Etelä-Karjalan liitto ehdotti omassa lausunnossaan vaihtoehtoisten rakennussuunnitelmien tekoa, joista yhtenä vaihtoehtona voisi olla uudenlaista suunnittelua tukeva puurakentaminen."

Toisaalta palaute otettiin ainakin osittain huomioon lopullisessa kaavaesityksessä. Rakennuksen kokoa pienennettiin ja esimerkiksi Koskenpartaan puoleisen ensimmäisen kerroksen linjausta tarkistettiin. Nähtäväksi jää, tyydyttävätkö muutokset kuntalaisia ja muita osallisia, vai pidetäänkö rakennusta edelleen sopimattomana Imatrankosken paraatipaikalle.

Esimerkiksi Etelä-Karjalan liitto ehdotti omassa lausunnossaan vaihtoehtoisten rakennussuunnitelmien tekoa, joista yhtenä vaihtoehtona voisi olla uudenlaista suunnittelua tukeva puurakentaminen.

Luetuimmat