Eksote: Ei uusia koronatartuntoja tietoon Etelä-Karjalassa tiistaina – Kasvomaskia suositellaan joukkoliikenteessä

Kai Skyttä

Eksote suosittelee kasvomaskien käyttöä muun muassa joukkoliikenteessä. Kuvituskuva.
Eksote suosittelee kasvomaskien käyttöä muun muassa joukkoliikenteessä. Kuvituskuva.

Etelä-Karjalaan ei ole tiistaina kirjautunut lisää koronatartuntoja. Eksoten sivujen mukaan Etelä-Karjalassa varmistettuja koronatartuntoja on todettu yhteensä 48.

Maakunnassa Eksoten mukaan varmistettu 21.9. jälkeen 19 uutta koronavirustartuntaa ja epidemian on luonnehdittu olevan täällä perustasolla.

Suositus kasvomaskin käytöstä on voimassa Etelä-Karjalan alueella.

Kasvomaskin käyttöä suositellaan yli 15-vuotiaille joukkoliikenteessä, koronatestiin hakeutuessa ja riskimaasta Suomeen palattaessa.

Kasvomaskia voi käyttää edelleen myös muissa tilanteissa, jos turvavälien pitäminen on mahdotonta, Eksote ohjeistaa sivuillaan.

Suomessa on raportoitu 227 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Uusia tartuntoja on 14 päivän aikana raportoitu 876 kappaletta enemmän kuin edeltäneiden kahden viikon aikana.

Juttua päivitetty 6.10. kello 13.13 THL:n tiedoilla.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset