Kolme karhua istuu nokipannukahvilla ja makkaranpaistossa Virasojalla biolämpökeskuksen pihassa – Imatran uusimmat karhut ovat Oleg Tihonovin käsialaa

Imatran Lämmön käyttöpäällikkö Turo Valkama pitää teosta onnistuneena ja teemaa lämpölaitokselle sopivana.

Santeri Tynkkynen

Lämpölaitoksen pihan taideteoksella halutaan myös ilahduttaa ohikulkijoita.
Lämpölaitoksen pihan taideteoksella halutaan myös ilahduttaa ohikulkijoita.

Imatran Lämmön Virasojan biolämpökeskuksen pihalle on ilmestynyt kolme retkeilevää karhua, jotka istuvat nuotion äärellä nokipannukahveilla ja makkaran paistossa.

Mistä oikein on kyse?

Käyttöpäällikkö Turo Valkama Imatran Lämmöltä kertoo, että pian viisi vuotta täyttävän biolämpökeskuksen pihaa haluttiin komistaa.

Pihan siistimisen yhteydessä Imatran kiinteistö- ja aluepalvelun (Kipa) viheralueista, puistoista, leikkipaikoista ja pihojen kiinteistöhuollosta vastaava työnjohtaja Aulikki Pulkkinen ehdotti pihaan saman tyylisiä karhuja kuin Karhumäen liikenneympyrässä.

– Tämä on samalla kaupunkikuvansiistimistä, lämpölaitos on kuitenkin näkyvällä paikalla, Valkama sanoo.

Karhuveistokset saapuivat lämpölaitoksen pihaan viime viikolla, ja ne ovat kaupungin mittamiehen Oleg Tihonovin veistämiä.

– Teoksesta tuli onnistunut ja teema on hyvin lämpölaitokselle sopiva, sanoo Valkama.

Luetuimmat