Rattiraivo iski aamuliikenteessä Kuutostiellä — Pahvimuki lensi ohittajan ikkunaan, tilanne johti lyöntiin työpaikan pihalla

Kahden autoilijan erimielisyydet saivat alkunsa liian lähellä ajamisesta ja ohituksesta.

Rattiraivo iski aamuliikenteessä Lappeenrannassa. Arkistokuva ei liity juttuun.
Rattiraivo iski aamuliikenteessä Lappeenrannassa. Arkistokuva ei liity juttuun.

Pinna paloi kahdella kuljettajalla liikenteessä Lappeenrannassa aikaisin tiistaiaamuna. Rikosylikonstaapeli Ilkka Vainikka Kaakkois-Suomen poliisista kertoo, että autoilijoiden erimielisyydet saivat alkunsa Kuutostiellä, jossa toisen ajoneuvon kuljettajan mielestä toinen kuljettaja oli ajanut liian lähellä.

Lisäksi tämä oli ohittanut hänet Kuutostien liittymässä.

Tästä kiivastuneena ohitetun ajoneuvon kuljettaja oli heittänyt pahvisen kahvikuppinsa toisen ajoneuvon ikkunaan.

Kahvikupin heittänyt paikkakuntalainen mies oli ajanut työpaikalleen. Sinne häntä seurasi myös toisen ajoneuvon kuljettaja, joka löi kahvimukin heittäjää "korvalliselle" aiheuttaen pienen haavan.

Poliisi tutkii asiaa muun muassa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Luetuimmat

Kommentoidut