Ukonniemessä on jo täysi tohina päällä SM-hiihtojen takia — Stadionia on laitettu kisakuntoon kuljettamalla lunta kaivinkoneella pois

Maastohiihdon suomenmestaruus ja Suomen cupin osakilpailu hiihdetään Imatralla helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Tuuli Truhponen

Lari Lehtonen SM-hiihdoissa Imatralla vuonna 2012.
Lari Lehtonen SM-hiihdoissa Imatralla vuonna 2012.

1.—3. helmikuuta pidettävät SM-hiihtokarkelot ovat pitäneet latuvastaavat kiireisinä. Vaikka tapahtumaan on vielä reilu viikko, on työ jo kovassa vauhdissa.

Koska talvi on runsasluminen, päästään SM-kisatkin hiihtämään luonnon lumilla. Latuja kunnostetaan tamppaamalla ja lisäämällä lunta sekä poistamalla laduille kuulumattomia esineitä. Myös stadionia on kunnostettu kisakuntoon poistamalla sieltä lunta. Projektiin on tarvittu kaivinkonetta, sillä lunta on ollut paikoin jopa metrin verran.

Myös latuja reunustavien puiden lumikuormaa tarkkaillaan ja tarvittaessa vaarallisia oksia putsataan lumesta ja katkotaan. Sillä halutaan välttää se, etteivät oksat katkea hiihtäjien niskaan.

Kuntohiihtäjät voivat hiihtää SM-kisojen aikaan Lammassaarentien urheilukentän puolisella alueella. Jäälle sen sijaan ei edelleenkään päästä tekemään latuja, sillä jäätilanne on pakkasista huolimatta heikko. Runsas lumikerros estää jään kunnollista paksuuntumista.

— Jäällä on sen verran vettä ja jään kestävyyttä ei voida taata, joten jäälatuja ei ole voitu ajaa turvallisuussyistä, muistuttaa Jani Niittynen Kipalta.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset