Tilaajalle

Arkistosta: Postilla työskentelevä Jenni Kuusisto saa nettopalkkaa alle 1 800 euroa kuukaudessa — Kysyimme myös imatralaiselta hoitajalta ja myyjältä, mitä he ajattelevat omasta ansiotasostaan

Keskustelu palkoista on viime aikoina käynyt julkisuudessa kuumana. Kysyimme kolmelta eri ammateissa työskentelevältä, mitä he ajattelevat omasta ansiotasostaan. (Juttu on julkaistu alun perin 24.9.2019)

Kanerva Jalarvo

Postinjakajana työskentelevälle Jenni Kuusistolle työ merkitsee muutakin kuin kuukausituloa. Jos palkkaa kuitenkin nykyisestä pudotettaisiin, olisi Kuusiston pakko miettiä, tuleeko hän sillä enää toimeen.

Simpeleellä asuva Jenni Kuusisto, 42, on työskennellyt Postin palveluksessa seitsemän vuotta. Rautjärven kunnan alueella päiväpostia jakavalle Kuusistolle jää palkasta käteen keskimäärin 1 700 euroa kuukaudessa, työvuoroista ja ylitöistä riippuen.

Luetuimmat