Aprillipäivänä Uutisvuoksen sivuilla on vuosien saatossa ollut mitä lennokkaimpia juttuja – Kokosimme hauskimmat, äänestä mielestäsi parasta

Tullin viinahuutokauppaa, kosken yli liihottava Sauli Niinistö, itämainen koulukeskus Mansikkalaan japanilaisrahalla. Uutisvuoksen arkistojen kätköistä aprillipäivältä löytyy jos minkälaista pilaa. Kerro meille niistä mielestäsi paras.

Minna Mäkinen

Tullista on vuosituhannen alussa saatu aprilliuutisen kohde. Kuvitukseen käytetty arkistokuva.
Tullista on vuosituhannen alussa saatu aprilliuutisen kohde. Kuvitukseen käytetty arkistokuva.

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä sensaatiomaiset ja yllättävät suunnitelmat paljastuvat uutisotsikoissa kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Tarkkasilmäiset saattavat huomata, että nämä uutiset ja niiden yksityiskohdat kytkeytyvät usein jollain lailla vuoden puhuttavimpien uutistapahtumien käänteisiin, jotka aprillipäivä nivoo koomisiksi yhtälöiksi hullunkurisine ulottuvuuksineen.

Uutisvuoksi piti perinteesta kiinni tänäkin vuonna. Uutisoimme aamulla verkkosivuillamme, että Mansikkalan alueelta on löytynyt Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen öljylähde.

Esiintymän kerrottiin paljastuneen uimahallin ja urheilutalon ympäristössä tehtyjen kaivausten yhteydessä. Öljyn todettiin olevan lottovoitto niin taloutensa kanssa kieriskelevälle kaupungille kuin huonokuntoisen rakennuksen päätöksenteolle, kaikesta kun selvittäisiin nyt rahalla.

On sitä aiempinakin vuosina osattu. Koostimme Uutisvuoksen arkistoista hauskimpia aprilliuutisia, joista voit äänestää mielestäsi parasta. Rullaa äänestysvaihtoehtoja nähdäksesi ne kokonaisuudessaan. Jokaisen jutun koosteen löydät tämän äänestyksen alta.

Tulli myi takavarikoitua viinaa

Viisitoista vuotta sitten itäinen tullipiiri viritteli poikkeuksellisia suunnitelmia. Vuoden 2005 aprillipäivänä kerroimme, että tulli pyrkii eroon takavarikkoon päätyneestä salakuljetetusta viinasta huutokaupan avulla.

Uutisen mukaan huutokauppa oli määrä järjestää Imatralla, Lappeenrannassa ja Joutsenossa. Poikkeuslupakin tällaiselle varaston tyhjennykselle oli saatu tullihallituksesta erityisen painavista syistä.

Huutokauppa oli pakko järjestää, sillä varastot täyttyivät tehostetun valvonnan ja uusien teknisten menetelmien ansiosta. Ongelmajätteeksi luokitellun viinan hävittäminen taas teollisesti olisi ollut kallista.

Huutokauppaan päädyttiin viimeistään, kun salakuljetussaaliin lahjoitus tullin yhteistyökumppaneille ja henkilöstölle ei saanut tullihallituksen siunausta.

Huutokaupan tuotoilla tulli aikoi rahoittaa investointejaan ja meklarin kerrottiin asianmukaisesti tarkastavan osallistujien henkilöllisyyspapereita tarpeen vaatiessa.

Linda Varoma

Sauli Niinistölläkin on Uutisvuoksen mukaan ollut aprillipäivän visioita Imatralle. Arkistokuva vuodelta 2018.
Sauli Niinistölläkin on Uutisvuoksen mukaan ollut aprillipäivän visioita Imatralle. Arkistokuva vuodelta 2018.

Sauli Niinistö vaalihumussa kosken yli

Vuoden 2007 aprilliuutisen kohteena oli silloisten eduskuntavaalien äänikuningas Sauli Niinistö, joka oli parhaillaan kiertämässä maan vaalikenttiä onnistuneen kampanjan jälkihehkuissa.

Kättelykierrostakin kiinnostavampi oli uutinen, jonka toivottiin antavan paukkuja kaupungin matkalusesonkiin. Uutisvuoksen tietojen mukaan Niinistö oli omakohtaisesti kertonut haluavansa testata edellisvuonna kaupunkiin lanseeratun vaijeriliu'un.

Niinistö saisikin kunnian liukua kevään ensimmäisen vaijerliaskun uoman yli. Poikkeuksellisen aikaisin ja nopealla tahdilla järjestettävään vaijeriliukutapahtuman oli onneksi saatu viranomaislupakin viime hetkillä.

Imatralla Niinistön kiinnostus vaijeriliukua kohtaan ei uutisen mukaan tullut yllätyksenä, sillä asia oli ollut esillä jo vaalikampanjan aikana. Etelä-Karjalan pakkaset olivat talviaikaan estäneet moisen huvin, joten Niinistö oli tyytynyt pullakahveihin lappeenrantalaisessa Korva-kahvilassa.

— Viimeksi Etelä-Karjalan vierailulla koin Korvan ja nyt on kosken vuoro, käyhän se näinkin päin, Niinistön kerrottiin murjaisseen Uutisvuokselle puhelimitse.

Koskis matalaksi kylpylän tieltä

Vuonna 2010 kerhotalo Koskiksen kohtalo kirkastui aprillipäivänä kertaheitolla.

Uutisoimme tuolloin, että rakennukselle oli kaikessa hiljaisuudessa haettu purkulupaa niin museovirastolta kuin Ely-keskukseltakin. Siitäkin huolimatta, ettei papereita tahtonut löytyä kaupungintalon kirjaamosta.

Paikalle nimittäin kaavailtiin modernia Citykylpylää, ja vanhaa rakennusta olikin määrä kutitella kaivinkoneella pikimmiten. Uutisen mukaan tämä sai kansalaisten keskuudessa kuitenkin tyrmistyneen vastaanoton. Purkamista vastustaneet paikalliset olivat hekin yön hiljaisuudessa päättäneet toimia ja vallanneet rakennuksen rauhanomaisesti.

Osa mielenilmaisijoista oli tiettävästi kahlehtinut itsensä talon seiniin. Poliisi joutuikin turvautumaan rajavartiolaitoksen virka-apuun.

Poliittisen päätöksenteon ykkösketju oli uutisen mukaan tilanteesta vaitonainen, sillä talvisodan henkeä osoittaneille toimijoille ei uusia tiloja oltu ehditty osoittaa. Hankkeen rahoitus jäi niin ikään hämärään, sillä Cayman-saarille perustetun yhtiön toimitusjohtajaa ei puhelimitse tavoitettu.

Minna Mäkinen

Erään aprillipäivän uutiseksi nousi kirkkoherran pilkkireissu. Arkistokuva Varpalahdesta joulukuulta 2017.
Erään aprillipäivän uutiseksi nousi kirkkoherran pilkkireissu. Arkistokuva Varpalahdesta joulukuulta 2017.

Kirkkoherra onki mystisen saaliin

Vuonna 2012 Imatran kirkkoherran Arto Marttisen pilkkireissu Varpasaaressa sai eriskummallisen käänteen. Pilkkiin kun oli oli aprillipäivän tienoilla sattunut iso rypäs outoja suomuja.

Kyllä siinä pilkki värähteli aika lailla, Marttisen tiedettiin sanoneen. Panssarikilven lailla toisiinsa takertuneet ja välkehtivät suomut nimittäin painoivat niin paljon, että jäätäkin oli pitänyt hakata kantapäällä auki. Varjellustakin kirkkoherralla taisi olla matkassa, ettei pudonnut itse avantoon saalista kiskoessaan.

Suomut aiottiin lähettää museovirastoon tutkittavaksi. Uutisen mukaan oli mahdollista, että Vuoksessa polskii kenties jokin iso, ellei jopa esihistoriallinen eläin.

All Over Press/Paul Brown

Erään aprillipilan mukaan Mansikkalaan oli määrä nousta vähän erinäköinen koulukeskäs.
Erään aprillipilan mukaan Mansikkalaan oli määrä nousta vähän erinäköinen koulukeskäs.

Mansikkalaan Nippon Steelin aasialainen koulu

Vuoden 2018 aprillipäivälle osui historiallinen uutinen. Mittavista koulukeskushankkeista rasittunut kaupungin talous oli asettumassa täysin uuteen, itämaiseen järjestykseen.

Ovakon tehtaan omistajaksi siirtynyt japanilainen teräsjätti Nippon Steel nimittäin avasi rahahanansa, ja kohteena oli Mansikkalaan nouseva koulukeskus. Yhtiö kertoi olevansa kiinnostunut kouluhankkeiden pitkäjänteisestä rahoittamisesta, mutta aivan pyyteettömästi.

Havainnekuvassa esiteltiin imatralaiseen katukuvaan poikkeuksellisen mahtipontista ja eksoottista arkkitehtuuria. Aasialaista perinnettä oli tarkoitus jatkaa opetuksessakin. Luokat korvattaisiin kaislamatoin ja tatamein, ruokalassa nautittaisiin sushia.

Uutisen mukaan japanilaisia salkkumiehiä hybridiautollaan kuskannut silloinen kaupunginjohtaja Rami Hasu antoi suunnitelmille suopean vastaanoton. Samalla kun ratkesi viereisestä Kostin puistosta käyty poliittinen kädenvääntö.

— Nyt ei päättäjienkään tarvitse kinastella siitä jonninjoutavasta ryteiköstä. Ei tule kenttää, ei. Tulee karatesali, Hasun kerrottiin tirskahtaneen.

Juttua päivitetty 2.4.2020 klo 13.33: korjattu kirjoitusvirhe

Luetuimmat

Uusimmat uutiset