Steinerpäiväkoti Koskitontussa on tänä syksynä 15 lasta — Päiväkodin johtaja Merja Ijäs on valmis eläkepäiville, mutta ensin pitää löytää uusi vastuunkantaja

Tänä vuonna 39 vuotta täyttävä Koskitonttu on 3—5-vuotiaille lapsille tarkoitettu päiväkoti, jossa pääpisteenä on toiminnallisuus.

Santeri Tynkkynen

Koskitontussa on tällä hetkellä töissä kolme kasvattajaa sekä lisäksi yksi henkilö, joka toimii keittäjänä ja apuna ryhmässä.
Koskitontussa on tällä hetkellä töissä kolme kasvattajaa sekä lisäksi yksi henkilö, joka toimii keittäjänä ja apuna ryhmässä.

Steinerpäiväkoti Koskitonttu täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Pitkään Imatralla toiminut päiväkoti jatkaa toimintaansa edelleen Imatrankoskella vanhassa asemapäällikön talossa, joka on aikoinaan kunnostettu heidän oman kannatusyhdistyksensä toimesta.

Koskitonttu on 3—5-vuotiaille lapsille tarkoitettu päiväkoti. Tänä syksynä päiväkodissa on 15 lasta, ja kaikki halukkaat ovat tänä vuonna päässeet steinerpäiväkotiin.

— Joskus on ollut jonoja niin, ettei ole voitu ottaa kaikkia halukkaita. Tällä hetkellä meille pääsevät kaikki hakeneet, päiväkodin johtaja Merja Ijäs kertoo.

Koskitontussa on tällä hetkellä kolme kasvattajaa sekä lisäksi yksi henkilö, joka toimii keittäjänä ja apuna ryhmässä. Päiväkodin johtajan Ijäksen mukaan heidän päiväkodin perusta on, että lapsi on toiminnallinen, luova ja leikkivä.

— Se perusta meillä on säilynyt koko päiväkodin historian ajan, hän sanoo.

Koskitontussa pääpisteenä on toiminnallisuus. Steinerpäiväkodissa tehdään paljon yhdessä, ja liikutaan paljon myös ulkona. Koskitontun pihamaalta ei löydy pelkästään perinteisiä keinuja ja leikkimökkejä, vaan niiden lisäksi myös kasvimaa, omenapuita sekä marjapensaita.

— Tehdään niistä sitten yhdessä mehuja ja hilloja, hän kertoo.

Päiväkoti on saanut vuosien varrella myös hyvää palautetta kouluista. Ijäksen mukaan heiltä kouluun siirtyneet lapset ovat koulussa aktiivisia ja innokkaita oppimaan.

Ijäs odottelee eläkepäiviä

Päiväkodin johtaja Merja Ijäs on toiminut Koskitontussa alusta saakka. Hänellä on itsellään Snellman-korkeakoulusta steinervarhaiskasvattajan koulutus. Aikaisemmin Koskitontussa työskenteli myös hänen miehensä Markku Ijäs, mutta hän jäi eläkkeelle pari vuotta sitten.

Myös Merja Ijäs on hiljalleen valmis siirtymään kohti eläkepäiviä.

— Varsinaisesti minulla ei ole kiire, mutta toisaalta tässä olisi uudella henkilöllä mahdollisuus tulla Koskitonttuun vastuunkantajaksi, hän kertoo.

Eläköityminen ei kuitenkaan välttämättä tapahdu hetkessä. Hän voi jäädä eläkkeelle siinä vaiheessa, kun tilalle löytyy steinerkoulutuksen saanut ihminen. Ijäs toimii osa-aikaisena niin kauan, ennen kuin seuraaja löytyy.

— Niitä on aika vaikea löytää, hän sanoo.

Ijäs näkee Koskitontun tulevaisuuden hyvänä. Hän luottaa ja uskoo siihen, että vaikka lapsien määrä vähenee, niin edelleen löytyy sellaisia perheitä, jotka haluavat lapsensa kodinomaiseen yksikköön.

Jutun otsikkoa muokattu 22.8. kello 9.53.

Luetuimmat

Kommentoidut