Saimaan kanavan kunnossapidon kilpailutuksesta valitus — Meritaito hoitaa kanavan kunnossapidon väliaikaisella sopimuksella

Kilpailutuksesta ulos suljettu yhtiö valitti Markkinaoikeuteen. Saimaan kanavan toiminta jatkuu normaalisti ja kunnossapito hoidetaan tilaipäisellä sopimuksella.

Mika Strandén

Arkistokuvassa on Kummeli Mustolan sululla.
Arkistokuvassa on Kummeli Mustolan sululla.

Väylävirasto on tehnyt väliaikaisen sopimuksen Saimaan kanavan kunnossapidosta Meritaito-yhtiön kanssa.

Syynä on Saimaan kanavan kunnossapidon hankintapäätöksestä Markkinaoikeuteen tehty valitus. Liikennevirasto sulki kilpailutukseen osallistuneen Oteranin pois tarjouskilpailusta ja valitsi tarjouskilpailun voittajaksi Meritaidon.

Oteran on jättänyt joulukuussa Markkinaoikeuteen valituksen, jossa yhtiö vaatii hylkäyspäätöksen kumoamista sekä tarjouksensa huomioon ottamista kilpailutuksessa.

Valitus ei vaikuta Saimaan kanavan käytännön toimintaan tai kunnossapitoon, Väyläviraston sisävesiväylien yksikön päällikkö Tero Sikiö sanoo.

— Saimaan kanavan kulkijoille tämä asia ei tule näkymään millään muotoa. Toiminta jatkuu ihan normaalina, hän toteaa.

Liikennevirastosta tuli vuoden alussa Väylävirasto.

— Saimaan kanavan käyttö- ja kunnossapito on järjestetty siten, että Meritaidon kanssa on tehty tilapäinen sopimus.

Markkinaoikeudesta kerrotaan, että tyypillinen valitusten käsittelyaika on seitsemän kuukautta.

Sitten kun Markkinaoikeus on käsitellyt tapauksen, Väylävirasto tarkastelee asiaa uudestaan.

Saimaan kanavan kulkijoille tämä asia ei tule näkymään millään muotoa. — Tero Sikiö

Valituksen mukaan Oteran suljettiin kilpailutuksesta, koska sen toiminta- ja laatusuunnitelma oli samankaltainen kuin Meritaidon suunnitelma.

Toiminta- ja laatusuunnitelman Meritaidolle laatinut mies siirtyi viime vuonna Oteranin projektijohtajaksi. Sen vuoksi suunnitelmat ovat samankaltaiset. Oteranin mukaan Saimaan kanavan vuoden 2012 toiminta- ja laatusuunnitelma ei ole teos, johon Meritaidolla olisi tekijänoikeus. Sen mielestä kyse ei myöskään ole Meritaidon liikesalaisuudesta.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut