Majoittujien määrä romahti Saimaa Lifen lomakylässä: "Meidän toiminta on erittäin riippuvainen Venäjän rajasta" – Koronasta huolimatta uudet majoitustilat valmistuvat kesäkuun loppuun mennessä

Saimaa Lifen myyntikoordinaattori Vitali Vanhasen mukaan huhtikuun toteutuneet majoitukset pystyi laskemaan yhden käden sormilla.

Santeri Tynkkynen

Viime vuoden huhtikuussa Saimaa Lifellä oli 120 varausta, tänä vuonna vain kolme. Tilanne on erittäin huono, sanoo Vitali Vanhanen.
Viime vuoden huhtikuussa Saimaa Lifellä oli 120 varausta, tänä vuonna vain kolme. Tilanne on erittäin huono, sanoo Vitali Vanhanen.

Vallitseva koronatilanne on vaikuttanut rajusti Ukonniemessä majoituspalveluita tarjoavan Saimaa Lifen toimintaan.

Rajojen sulkeuduttua venäläisasiakkaita ei ole Imatralla näkynyt, ja korona-aikana myös kotimaan matkailua suositeltiin välttämään.

Saimaa Lifen myyntikoordinaattori Vitali Vanhasen mukaan huhtikuun toteutuneet majoitukset pystyi laskemaan yhden käden sormilla.

– Toukokuussa majoituksia oli hieman enemmän, mutta silti alle kymmenen. Kesäkuulle varauksia tulee koko ajan enemmän, hän kertoo.

Viime vuonna vastaavaan aikaan varauksia oli huhti- ja toukokuussa 120 varausta molempina kuukausina.

– Tilanne on nyt erittäin huono, Vanhanen harmittelee.

Pahinta on epätietoisuus

Vitali Vanhanen ymmärtää vallitsevan koronatilanteen ja hän korostaa, että terveys menee kaiken edelle. Nykyinen tilanne on kuitenkin liiketoiminnallisesti yritykselle vaikea.

– Meidän toiminta on erittäin riippuvainen siitä, onko Venäjän raja auki vai ei.

Vanhasen mukaan suurin ongelma on se, ettei kukaan pysty arvioimaan milloin Venäjän raja voisi mahdollisesti aueta.

– Jos olisi tiedossa, että esimerkiksi elokuussa raja aukeaa, niin voisimme keskittyä syksyn markkinointiin. Epätietoisuus on tässä kaikista vaikeinta.

Vanhasen mielestä majoitusala on tällä hetkellä koronan takia suurimmissa vaikeuksissa. Vanhanen toivoisikin majoitusalalle lisää tukia ja avustuksia.

– Mielestäni avustus voisi pohjautua liikevaihdon tilastoihin, hän sanoo.

Santeri Tynkkynen

Saimaa Lifen rakennustyömaa on loppu suoralla. Uudet rivitalot sijoittuvat nykyisten Saimaa Lifen rakennuksien vastapäätä tien toiselle puolelle.
Saimaa Lifen rakennustyömaa on loppu suoralla. Uudet rivitalot sijoittuvat nykyisten Saimaa Lifen rakennuksien vastapäätä tien toiselle puolelle.

Uusi lomakylä pian valmis

Saimaa Life aloitti viime syksynä uuden lomakylän, Saimaa Lightin rakentamisen Ukonniemeen Kohonkankaantielle.

Rakennushanke on nyt loppusuoralla. Majoitustilojen on määrä valmistua kesäkuun loppuun mennessä.

Kolmen rivitalon kokonaisuuden sekä erillisen saunarakennuksen oli alun perin määrä valmistua kesäkuun alkuun mennessä, mutta koronatilanteesta johtuen rakentamisen kanssa ei ole kiirehditty.

– Ensimmäinen rivitaloista on melkein valmis. Toinen ja kolmas talo odottavat vielä keittiön kalusteita, Vitali Vanhanen kertoo.

Kolmen rivitalon kokonaisuuteen tulee yhteensä 18 huoneistoa. Kaikki huoneistot ovat kooltaan 47,5 neliötä ja niihin mahtuu majoittumaan 2-8 henkilöä.

Luetuimmat