Saimaan pinta on lähellä pitkänajan keskitasoa ja pysyy jonkin aikaa

Kai Skyttä

Saimaan kevättulva jää tavallista pienemmäksi, koska talven lumia on jo sulanut ja vesisateitakin on saatu.

Saimaan pinta on selvästi alempana kuin viime tai toissa vuonna. Saimaan huuhtoutunutta rantaviivaa paljastuu tänä keväänä enemmän kuin vähään aikaan.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Saimaa olisi erityisen kuivillaan. Saimaan pinta on palannut pitkästä aikaa sille tasolle, jolla sen kuuluu keskimäärin olla.

— Tilanne on hyvin tavanomainen tällä hetkellä. Saimaan pinta on lähellä monivuotista keskitasoa, diplomi-insinööri Pauli Haimi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta kertoo.

Perinteinen kevättulva jää loivaksi, koska melkoinen osa talven lumista ja sateista on jo sulanut.

Saimaan pinta kääntyy näinä päivinä hitaaseen nousuun. Vedenpinta nousee vappuun mennessä 5—15 senttiä. Tämän hetken ennusteen mukaan järvenpinta on juhannuksena noin 25 senttiä nykyistä korkeammalla. Tuolloinkin vedenpinta on lähellä pitkänajan keskitasoa.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.