Usko soteen hiipuu Etelä-Karjalassa — Jos uudistus kaatuu, Eksoten ja kuntien talouskuuri saa vauhtia

Parempi kun ei veikkaa enää mitään, sanoo Kimmo Jarva. Huonolta vaikuttaa, arvioi Pentti Itkonen. Eksote vauhdittaisi aloitettua maakunnallista palvelustrategiaa.

Mika Strandén

"Hallitus ei ole suostunut korjaamaan vikoja aikaisempien lausuntojen perusteella. Tarkoitus on pyhittänyt keinot, ja keinoista jää nyt kiinni", sanoo Pentti Itkonen.

Etelä-Karjala valmistautuu jo henkisesti maakunta- ja sote-uudistuksen kaatumiseen. Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen toteaa, että ”huonolta vaikuttaa.”

— Kokonaisuudessaan uudistus ei toteudu missään tapauksessa. Mutta löytyykö edes osia, joita voi toteuttaa. On erittäin epätodennäköistä, että löytyy.

Nyt pitää aloittaa vahva työ talouden tasapainon saavuttamiseksi. — Kimmo Jarva

Maakuntamallin ja valinnanvapauden kytkeminen toisiinsa vaikeuttaa Itkosen mukaan toteuttamista.

— Hallitus ei ole suostunut korjaamaan vikoja aikaisempien lausuntojen perusteella. Tarkoitus on pyhittänyt keinot, ja keinoista jää nyt kiinni.

Eksoten palveluverkkouudistus vauhdittuisi

Hankkeen kaatuminen tarkoittaisi Etelä-Karjalassa sitä, että jatketaan nykyisellään.

— Eksote on vähän riskillä vienyt eteenpäin maakunnallista strategiaa palveluverkkoineen. Nyt sitä voisi edistää kuntien kanssa. Ja kun nyt on tarkoitus tavata kuntia, pystymme myös tekemään viivästyneet palvelusopimukset.

Kai Skyttä

"Jos uudistus kaatuu, niin Eksoten pitää entistä vahvemmin miettiä palveluja maakunnallisesti ja kuntien rajat ylittänen", sanoo Kimmo Jarva.

Sen sijaan jos uudistus toteutuisi, alkaisi revohka.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva huokaa koko kysymykselle uudistuksen toteutumisesta.

— Parempi, kun ei veikkaa enää mitään.

Jarva sanoo, että päätöksiä olisi suotavaa saada aikaiseksi.

— Jos uudistus kaatuu, niin Eksoten pitää entistä vahvemmin miettiä palveluja maakunnallisesti ja kuntien rajat ylittänen.

Talouskurimus jatkuisi kunnissa

Uudistus olisi ollut tervetullut, vaikka Lappeenranta on arvostellut uudistusta muun muassa siitä, että kunnille uhkaa tulla kustannuksia sote-kiinteistöistä.

— Uudistuksen kaatuminen olisi merkittävä asia kiinteistöjen ulkoistamiskuviossa. Mutta uskon, että yksityiset tulevat joka tapauksessa entistä vahvemmin palvelumarkkinoille.

Jarvan mukaan kunnat ovat odottaneet, että sote-palveluihin liittyvä taloudellinen riski siirtyisi pois kunnilta.

— Nyt pitää aloittaa vahva työ talouden tasapainon saavuttamiseksi.

Itkonen huomauttaa, että uudistuksen takia Eksoten alijäämä olisi pitänyt kattaa nopeassa aikataulussa. Jos uudistus kaatuu, järjestelyaikaa olisi enemmän, mikäli kunnat siihen suostuvat.

Jos uudistus kaatuu, kehittämistä haittaava epävarmuus jatkuisi, kun taas sorvataan vuosia uutta uudistusta.

Luetuimmat