Yhdistykset toimivat: Anna-Mari Kärkkäinen on Karelia Singersin uusi johtaja

Viihdekuoro Karelia-Singersin vuosikokous pidettiin tiistaina 8. syyskuuta. Kokouksessa käsiteltiin kuoron sääntömääräiset asiat.

Kuoron puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Sirpa Pesonen kiitosmaininnalla hyvin hoidetusta tehtävästä, varapuheenjohtajana ja sihteerinä jatkaa Ari Koikkalainen ja rahastonhoitajana Olli Kurhinen. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin: Päivi Bragge, Paavo Sihvonen, Tuula Tiilikainen ja Auli Näränen, varajäseniksi Paula Andersson ja Pasi Jauhiainen.

Musiikkitoimikuntaan valittiin Pasi Jauhiainen (pj), Anna-Mari Kärkkäinen (kuoron johtaja), Pirkko Rantala, Maisa Nenonen, Sirpa Pesonen, Jenni Harinen ja Risto Hyypöläinen ja Paavo Sihvonen.

Ääntenvalvojiksi valittiin Pasi Jauhiainen (tenori), Paavo Sihvonen (basso), Tuula Tiilikainen (altto) ja Jenni Harinen (sopraano). Kuoro-isännäksi valittiin Risto Hyypöläinen.

Vuoden 2019 toimintakertomuksesta kävi ilmi kuoron aktiivinen toiminta. Lukuisat esiintymiset erilaisissa tilaisuuksissa kuorona ja pienryhmissä sekä yhteislaulutilaisuuksien järjestäminen palvelutaloissa ja sairaaloissa.

Yhteistyö Imatran kaupungin kanssa hyvinvointi- ja kulttuuritapahtumien suunnitteluissa ja osallistumiset järjestöpalavereihin. Kuoron omana virkistystoimintana järjestimme muun muassa Nurkkatanssit ja pikkujoulut. Kuorossa oli 51 jäsentä. Kuoron uutena johtajana aloitti syksyllä Anna-Mari Kärkkäinen.

Toimintasuunnitelmaan vuodelle 2020 on kirjattu kuoron 45-vuotisjuhlakonsertin järjestäminen syksyllä. Tätä konserttia odotimme innolla, mutta korona muutti suunnitelmat ja konserttimme siirtyi ensi keväälle.

Toimintasuunnitelmaan on kirjattu myös lukuisia muita tapahtumia ja esiintymisiä, joita vallitsevan koronatilanteen vuoksi ei ole pystytty toteuttamaan. Viihdekuoro Karelia-Singersin tavoitteena on kehittää kuoromme toimintaa ja tasoa kuoronjohtajamme ohjauksella ja aktiivisella harjoittelulla sekä periaatteella Laulaminen on kivaa.

Luetuimmat