Roskakatosten sytyttelijä jälleen liikkeellä — Paajalassa paloi kolme roskakatosta, Vuoksenniskalla ja Joutsenossa yksi

Katokset tuhoutuivat täysin ja niiden mukana kolme autoa. Yksi niistä oli Ukkoskujalla asuvan Matti Kettusen Volvo.

Minna Mäkinen

Matti Kettunen harmittelee palovahinkoja. Auto oli vasta huollettu ja sen sisällä paloi muutakin omaisuutta.
Matti Kettunen harmittelee palovahinkoja. Auto oli vasta huollettu ja sen sisällä paloi muutakin omaisuutta.

Imatralla ja Joutsenossa sytyteltiin lauantaina aamuyöllä palamaan useita roskakatoksia.

Ensimmäinen hälytys tuli ennen kolmea Vuoksenniskan Kelokujalta ja kohta kolmen jälkeen oli sytytetty neljä muuta paloa Paajalan kaupunginosassa. Palopaikkoja oli Paajalankadulla, Pilvikujalla, Myrskykujalla ja Ukkoskujalla. Kelokujalla paloi roskapönttö ja lähellä Mäntyrinteellä roskakatos.

Katokset tuhoutuivat paloissa täysin ja niistä syttyi myös kaksi autoa, jotka myös tuhoutuivat. Lisäksi yksi palo tarttui autotalliin, mutta se saatiin pelastettua.

Minna Mäkinen

Pilvikujalla paloi roskakatos ja auto.
Pilvikujalla paloi roskakatos ja auto.

Vielä viiden jälkeen ilmeni yksi roskakatospalo Joutsenossa Aivinakujalla.

Sielläkin katos tuhoutui, samoin sen vieressä ollut auto. Myös lähellä ollut autokatos ehti syttyä, mutta se ehdittiin sammuttaa ennenkuin tuli pääsi tarttumaan autoihin.

—Autokatos oli lähellä ja olisi helposti voinut palaa ja tuli levitä lähellä olevaan rivitaloonkin. Onneksi oli jo ihmisiä hereillä ja palo havaittiin nopeasti. Lisäksi paikka on lähellä paloasemaa ja paikalla oltiin nopeasti, kertoo päivystävä palomestari Heikki Liimatainen.

Liimataisen mukaan pelastuslaitos oli tässä vaiheessa jo muutenkin tavallista enemmän varuillaan lisäpalojen varalta.

Volvo paloi täydellisesti

Ukkoskujalla asuva Matti Kettunen tutki lauantaiaamuna, mitä hänen Volvostaan oli jäljellä. Ei juuri mitään.

Kettunen oli harmissaan, sillä auto oli ehditty juuri huoltaa ja sen sisällä paloi henkilökohtaista omaisuutta, muun muassa uudet kumisaappaat.

Kettunen yritti etsiä auton jäännöksistä toisen auton avaimia.

— Toivottavasti vakuutus korvaa vahingot, Kettunen toivoi.

Poliisi toivoo silminnäkijähavaintoja

Poliisi etsii palojen sytyttäjää. Komisario Jyrki Hänninen kertoo, että poliisi suorittaa parhaillaan sekä teknistä että taktista tutkintaa asiassa. Rikosnimike on tässä vaiheessa tuhotyö. Palojen sytyttäjästä tai sytyttäjistä poliisi toivoo yleisöltä vihjeitä sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai poliisilaitoksen vihjepuhelimeen 0295 414 559.

Roskakatoksia paloi Imatralla edellisen kerran elokuussa. 10. elokuuta roihusi Kulmakadulla Rajapatsaalla kaksi roskakatosta ja vielä 11. elokuuta yksi.

Lisätty poliisin vihjepyyntö klo 9.35 ja vaihdettu kuva klo 9.45. Täydennetty juttua klo 11.45. Lisäksi 7.10. klo 11.00 korjattu Paajalan tulipalojen määrä neljästä kolmeen.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut