Markku Puuska nimitetty Imatran Kiinteistö- ja aluepalvelun toimitusjohtajaksi

Anniina Meuronen

Markku Puuska on toiminut Imatran Kiinteistö- ja aluepalvelun palveluksessa yhtiön perustamisesta lähtien. Kuva on vuodelta 2012.
Markku Puuska on toiminut Imatran Kiinteistö- ja aluepalvelun palveluksessa yhtiön perustamisesta lähtien. Kuva on vuodelta 2012.

Insinööri Markku Puuska on nimitetty Imatran Kiinteistö- ja aluepalvelun toimitusjohtajaksi 1. heinäkuuta alkaen. Tällä hetkellä hän toimii toimitusjohtajan sijaisena 30. kesäkuuta saakka.

Puuska on ollut yhtiön palveluksessa sen perustamisesta vuodesta 2012 lähtien. Vuodesta 2014 alkaen hän on toiminut yhtiön tuotantojohtajana.

Imatran Kiinteistö- ja aluepalvelun nykyinen toimitusjohtaja Kari Ahonen jää eläkkeelle 1. heinäkuuta.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.