Uimarien odotus päättyi: Imatran uimahalli avasi ovensa maanantaina –"Ensimmäiset saapuivat odottamaan jo puoli tuntia ennen avaamista"

Kilpauimarit ovat päässeet harjoittelemaan jo kahden viikon aikana.

Kai Skyttä

Imatran uimahalli avautui maanantaina yli neljän kuukauden kiinniolon jälkeen. Arkistokuva.
Imatran uimahalli avautui maanantaina yli neljän kuukauden kiinniolon jälkeen. Arkistokuva.

Imatran uimahalli avautui maanantaina iltapäivällä. Imatran Kipan hallimestari Juha Sairanen kertoo, että vakioasiakkaat olivat jo jonottamassa ennen ovien avautumista.

– Viisitoista rouvaa ja muutama mies olivat jo odottelemassa. Osa saapui paikalle puolta tuntia ennen avausta.

Uimahalli sulkeutui maaliskuun puolivälissä. Kilpauimarit ovat päässeet Sairasen mukaan harjoittelemaan jo edellisen kahden viikon aikana.

Uimahallin palveluille on ollut kevään ja kesän mittaan kysyntää. 

– Läpi kesän Citymarketissa käydessä moni on tullut tiedustelemaan, milloin uimahalli avautuu, Sairanen naurahtaa.

Sairanen muistuttaa korona-ajan säännöksistä ja etäisyyksistä tulee huolehtia. Saunat ovat myös käytössä.

Uimareiden hymy on tänään näkynyt huulilta – Juha Sairanen

Imatran uimahalli

Uimahallin aukioloajat (allasajat):

maanantai: 14-19.45

tiistai: 14-19.45

keskiviikko: 14-19.45

torstai: 14-19.45

perjantai: 10-17.30.

Lauantaisin ja sunnuntaisin uimahalli on suljettu.

(Lähde: Imatran kaupunki)

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut