IPV:n kunniagalleria kasvoi kahdella: Galleriaan nousivat kovalyöntinen Pentti Lipponen ja monitoimimies Matti Stenberg, joka sai yleisömäärät kasvamaan tuhannella per ottelu

Kunniagalleriassa on nyt seitsemän jäsentä.

Uutisvuoksi

Pentti Lipponen oli aikansa lyöntikuningas.
Pentti Lipponen oli aikansa lyöntikuningas.

Matti Veijalainen

Ilpo Kytösalmi nostettiin IPV:n kunniagalleriaan vuonna 2015.
Ilpo Kytösalmi nostettiin IPV:n kunniagalleriaan vuonna 2015.

IPV:n kunniagalleria kasvaa kahdella juuri nyt: sunnuntaina 23. elokuuta kello 17.

Arvostettuun seuraan nousee kaksi uutta jäsentä: Pentti Lipponen ja Matti Stenberg.

Lyöntikuningas Lipponen

Pentti Lipponen oli omana aikanaan yksi pesäpallon mestaruussarjan kovalyöntisimmistä ja lujaheittoisimmista pelaajista.

– Kyllä se varmasti johtui ihan treenaamisesta. Ja siitä, että varmaan jotain fyysisiä ominaisuuksia oli siinä tukena, hän itse luonnehtii.

Etenkin Lipposen kakkospuolen pystymailalyönti sai vastustajan kakkosvahdin useasti miettimään ulkopelipaikkavalintaansa.

Lipponen pelasi ylimmällä sarjatasolla kaikkiaan 18 vuotta. Hän pelasi uransa aikana 421 ottelua SM-sarjassa, löi niissä 45 kunnaria ja 381 juoksua sekä toi 322 juoksua.

Itä-Länsi -otteluun hänet valittiin peräti kuudesti.

Imatralle Lipponen saapui kaudeksi 1974 – aloitettuaan uransa Riihimäellä vuonna 1971, ja saavutettuaan ensimmäisen Suomen mestaruuden Oulun Lipossa vuonna 1972.

Vuosien 1977 ja 1978 mestaruusjoukkueissa Lipposella oli tärkeä rooli, ja kolmannen mestaruutensa IPV:n riveissä hän saavutti vuonna 1986. Tuona vuonna hänet kruunattiin myös sarjan lyöjäkuninkaaksi.

– Niistä Imatran mestaruuksista olivat varmaan herkullisimpia ne kaksi ensimmäistä. Ensimmäiset ovat aina ensimmäisiä.

Mestarimarkkinoija Matti Stenberg

Matti Stenberg on tehnyt IPV:n eteen töitä jo kuudella vuosikymmenellä.

– Aloittelin 1950-luvun lopulla. Ei minusta kovin hyvää pelaajaa tullut, mutta kaikkia muita hommia sitten tulikin tehtyä, kuuluttamisesta johtoryhmässä olemiseen hän toteaa.

1960-luvulla Stenberg toimi naisten joukkueen huoltajana ja seuraavalla vuosikymmenellä hänestä tuli IPV:n ensimmäinen toiminnanjohtaja.

IPV sai miesten SM-pronssimitalin vuonna 1973 ja kaksi mestariitta vuosina 1977 ja -78.

– Silloin 1970-luvun aluksi hommattiin Imatralle esimerkiksi konebingo. Yhdistyksellä oli parhaimmillaan pari-kolme bingohallia, ja niistä oli meille iso apu siihen aikaan, Stenberg kertoo.

1980-luvulla Stenberg siirtyi edustus-IPV:n johtoryhmään. Hänen vastuualueenaan oli etenkin markkinointi. 1980-luvun lopulla IPV:n otteluissa kävi alle 1 600 henkeä per ottelu.

– Teimme kaikki hirmutemput katsojamäärän kasvattamiseksi, rokkibändien hankkimisesta lähtien. Eräänkin äitienpäivän aikaan hankittiin Urpo Leppäsen vaimon silloinen tanssiryhmä esiintymään.

Eikä suotta: yleisömäärät kasvoivat tuhannella per ottelu.

– IPV:llä oli 80-luvun lopulla miljoona markkaa velkaa, mutta sitten tuli kolme kovaa vuotta, ja saimme velan maksettua pois kokonaan.

Stenberg saikin pesäpalloliitolta Vuoden Markkinoija -tunnustuksen vuonna 1986.

Vuosina 1986 ja 1991 IPV voitti seuraavat mestaruutensa.

– Silloin 90-luvun loppuotteluissa meillä oli maskottihevonen vetämässä vankkureita. Se ajoi kutsuvieraat aitioihinsa.

Loppuotteluissa oli parhaimmillaan yli 5 000 katsojaa.

Vuonna 1993 IPV voitti vielä hopeaa. Se on seuran toistaiseksi viimeisin mitali.

Stenberg jatkoi työtään seuran hyväksi vielä 2000 -luvulla, ja vuonna 2015 hänen kynästään syntyi myös IPV:n historiikki.

– Sitä kirjoittaessa tuli huomattua, että onhan tässä aika paljon tullut tehtyä.

Uutisvuoksi

Matti Stenberg kertoo, että velat saatiin maksettua hyvän tiimityön tuloksena.
Matti Stenberg kertoo, että velat saatiin maksettua hyvän tiimityön tuloksena.

Seitsemän jäsentä

IPV avasi oman kunniagallerian 60-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi vuonna 2015.

Galleriaan voidaan nimetä henkilöitä pitkän ja ansiokkaan pelaaja- tai järjestö- ja urheilujohtajauran tai muun IPV:n hyväksi tehdyn toiminnan vuoksi. Nimityksistä päättää seuran hallitus.

Vuonna 2018 kunniagalleriaan nimettiin Olavi Sintonen ja Pauli Rapo.

Edelliset jäsenet nimettiin vuonna 2015, gallerian perustamisen yhteydessä. He olivat Sulo Lipsanen, Lauri Oinonen ja Ilpo Kytösalmi.

Kunniagallerian nimitykset julkistetaan sunnuntaina pelattavan IPV:n 65-vuotisjuhlaottelun yhteydessä.

Juttua muokattu 24.8. klo 7:26: Muutettu Matti Stenbergin kuvatekstiä, seuran velkoja ei maksanut Stenberg yksin, vaan ne saatiin maksettua hänen mukaan tiimityön tuloksena.

Luetuimmat