Pihviä on vaikea vastustaa, vaikka tieto eläinten kärsimyksestä lisää lihansyöjän tuskaa — Lue tästä, miten seitsemän imatralaista arvioi omaa ruokavaliotaan

Haastatelluissa oli entisiä vegaaneja, kasvissyöjiä sekä sekasyöjiä. Moni kertoo lisänneensä kasvisten osuutta ruokavaliossaan, tai ainakin pyrkivänsä siihen.

Anu Pakarinen

Raja- ja merivartiokoulua Immolassa käyvät Emily Mikkonen ja Sasu Savolainen eivät voi juuri vaikuttaa arkena siihen, mitä ruokaa lautaselle päätyy. Kasvisten määrää voi kuitenkin säädellä, he kertovat. 
Raja- ja merivartiokoulua Immolassa käyvät Emily Mikkonen ja Sasu Savolainen eivät voi juuri vaikuttaa arkena siihen, mitä ruokaa lautaselle päätyy. Kasvisten määrää voi kuitenkin säädellä, he kertovat. 

Tällä viikolla uutisoitiin laajasti, että suomalaisten ruokavaliossa on paljon korjaamista.

Kasviksia, marjoja ja hedelmiä syödään aivan liian vähän, ja lihaa taas liikaa.

Etenkin miehet syövät liikaa varsinkin punaista ja prosessoitua lihaa, kuten leikkeleitä ja makkaraa.

Naiset syövät miehiä terveellisemmin, mutta eivät hekään suositusten mukaisesti.

Tiedot perustuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n FinRavinto 2017 -tutkimukseen. Vastaava tutkimus tehdään aina viiden vuoden välein.

Syötkö riittävän terveellisesti?

Uutisoinnin innoittamana kysyimme seitsemältä Imatrankoskella satunnaisesti vastaan tulleelta henkilöltä, mitä he itse ajattelevat omasta ruokavaliostaan. Onko se suositusten mukainen, vai onko ruokavaliossa jotakin parannettavaa.

Ja näin haastatellut vastasivat:

Weronika Särki, 18

Anu Pakarinen

Weronika Särki välttelee pikaruokapaikkoja.

”Syön tosi vähän lihaa, vain joskus ehkä vähän kanaa. Olen aika lailla kasvissyöjä. Olen ollut lapsuudesta asti kasvisruokavaliolla ja melkeinpä vegaani. Omilleni muutettuani aloin syödä hieman myös kanaa.

Uskon syöväni riittävästi kasviksia ja syöväni terveellisesti. En käy McDonald’sissa tai muissa pikaruokapaikoissa. Lempiruokaani ovat varsinkin salaatit.”

Emily Mikkonen, 24

”Koen syöväni terveellisesti. Tein uudenvuoden lupauksen, että jätän karkit ja suklaan. Syön lihaa sopivasti. Lähes joka ruualla on noin 100 grammaa kanaa tai jauhelihaa. Olen raja-ja merivartiokoulussa. Pääruokaa en voi valita, mutta kasvisten määrää voin säädellä. Lautasellani on puolet salaattia.

Suhteeni lihaan ei ole muuttunut, se on aina kuulunut perusruokavaliooni. Voisin kyllä syödä enemmän kasvisruokaa, jos vain osaisin tehdä sitä.”

Sasu Savolainen, 27

”Tykkään ruuanlaitosta ja kokeilla kaikenlaista. Suosin mielelläni paikallisia lähituottajia. Käytän lihaa, mutta olen yrittänyt lisätä kalan ja kanan osuutta. Nyt kun olen Raja- ja merivartiokoulussa, ruuanlaitto jää viikonloppuun. Arkisin ruoka tulee eteeni valmiina. Lounaalla syön melkeinpä vain salaattia. Päivällinen on sitten tukevampi.”

Roy Renlund, 55

Roy Renlund pyrkii keventämään ruokavaliotaan, koska energiankulutus ei ole kovin suurta.

”Lihaa menee, mutta olen koko ajan pyrkinyt keventämään, eli siirtymään broilerin puolelle ja lisäämään kalan syöntiä. Hedelmiä ja marjoja en syö juuri ollenkaan. Marjat ja hedelmät maistuvat suoraan pensaasta tai puusta poimittuna, mutta muuten eivät.

Kasviksia ja salaatteja syön paljon ja mielelläni. Kiinnitän huomiota syömisiini, ja koen syöväni terveellisesti. Lempiruokaani en voi nimetä — kaikki ruoka on hyvää.”

Timo Tynkkynen, 56

Timo Tynkkysen pakastin on täynnä marjoja, kun vaan muistaisi niitä sieltä ottaa.

”Olen pyrkinyt pidemmän aikaa syömään terveellisesti. Kasvikset kuuluvat päivittäiseen ruokavaliooni, mutta kalaa voisin syödä enemmän. Nyt juhla-aikaan on tullut syötyä enemmän liharuokia. Lihansyönnin lopettamista en ole harkinnut, mutta pyrin tekemään ekologisia valintoja ja ostamaan luomutuotteita. Elän paastokulttuurissa, joten liha ja muut eläinkunnan tuotteet jäävät automaattisesti välillä pois ruokavaliosta.

Säilömme paljon marjoja ja hedelmiä. Marjoja on aina mahdollisuus ottaa pakastimesta, jos vain muistaa. Lempiruokaani on ihan tavallinen peruskotiruoka.”

Enni Vekkeli, 35

Enni Vekkelistä tuli kasvissyöjä jo nuorena.

”Olen ollut kasvissyöjä 14-vuotiaasta asti. Tapasin Prometheus-leirillä aikoinani tiedostavia nuoria ja kiinnostuin eettisistä kysymyksistä. Olin jonkin aikaa vegaani, mutta koin sen silloin 2000-luvun alussa kalliiksi vaihtoehdoksi. Nykyään syön myös kalaa, munia ja maitotuotteita. Voin hyvin, eikä terveystarkastuksissa ole tullut sanomista hemoglobiinista tai mistään. Olen ollut niin pitkään lihatta, etten osaa sitä kaivata. Leivonnaisista en niin välitä. Joskus syön karkkia ja jäätelöä. Jos haluan herkutella, syön jotain hyvää ruokaa ja otan sen kanssa punaviiniä. Lempiruokaani on kalakeitto ja ruisleipä.”

Väinö Munnukka, 78

Väinö Munnukka tylkkää kokata. Yksi bravuuri ovat pataruuat.

”Olen menossa kotiin tekemään korealaista kanakeittoa, jonka reseptin löysin lehdestä. Tykkään tehdä ruokaa. Emäntä laittaa aina tarjolle salaattia, ja sitä tulee syötyä joka päivä, vaikka ei nyt sitä puolta kiloa, mitä suositellaan.

Pihvi maistuu kyllä. Punaista lihaa syön kerran viikkoon. Uutiset eläinten kaltoinkohtelusta panevat kuitenkin miettimään. Voi sanoa, että tieto lisää tuskaa. Eläimiä ajatellen pitäisi vähentää lihan syömistä, mutta eri asia on, miten käy kaupassa. Tässä iässä voin syödä mitä tahdon, henki lähtee kuitenkin. Lempiruokaani on pihvi ja punaviini.”

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat