Koulu- ja päiväkotikuvauksiin muutoksia Imatralla: Kaupunki kilpailuttaa kuvaukset jatkossa keskitetysti halvemman hinnan toivossa

Muissa kunnissa kilpailuttaminen on tiputtanut koulukuvien hintaa reippaasti, kertoo hankinta- ja sopimusasiantuntija Anu Varjonen Imatran kaupungilta.

Saila Karhu

Imatra lämpeni nopeasti kuntalaisaloitteelle, jossa esitettiin koulukuvausten kilpailuttamista.
Imatra lämpeni nopeasti kuntalaisaloitteelle, jossa esitettiin koulukuvausten kilpailuttamista.

Imatran valmistaudutaan ensimmäistä kertaa koulu- ja päiväkotikuvausten kilpailuttamiseen.

Kimmoke saatiin viime joulukuussa jätetystä kuntalaisaloitteesta, jossa valiteltiin koulukuvien kalleutta.

— Koulukuvausten hinnat ovat kovia. Kun kuvaaminen on vahva perinne, on kuvauksista käytännössä tullut osa koulunkäyntiä. Myös kuvien hankkimiselle on tullut sosiaalista painetta. Olisi kohtuullista, että kuvaukset olisi asianmukaisesti kilpailutettu ja tuotteet hinnoiteltu niin että tilauksesta selviäisi kohtuullisin kustannuksin, aloitteessa vedotaan.

Kaupunki lämpeni aloitteelle nopeasti.

Kilpailutus järjestetään loppukevään aikana, ja sopimuksen on määrä astua voimaan syksyllä 2019, kertoo hankinta-asiantuntija Simo Timperi Imatran kaupungilta.

Eroon erillisistä sopimuksista

Tähän asti jokainen päiväkoti ja koulu on tehnyt Imatralla omat sopimuksensa kuvaamojen kanssa. Sopimusten kirjo on laaja, Simo Timperi tietää.

— Yksiköt ovat hyvin eri kokoisia, ja hinnoissakin on vaihtelua.

Koulut ja päiväkodit tulevat uuden sopimuksen piiriin sitä mukaa, kun niiden aiempi sopimus päättyy.

Jatkossa lasten ja nuorten kuvaukset toteutetaan kaikissa kouluissa ja päiväkodeissa yhteneväisin hinnoin ja menetelmin.

Tavoitteena on tasa-arvoiset ja toivottavasti myös halvemmat hinnat.

— Muiden kuntien esimerkit osoittavat, että hinnat ovat olleet huomattavasti edullisempia kilpailutettuina, kertoo hankinta- ja sopimusasiantuntija Anu Varjonen Imatran kaupungilta.

Simo Timperi uskoo koulu- ja päiväkotikuvausten kilpailutuksen herättävän alan toimijoissa kiinnostusta. Tavoitteena on, että valtakunnallisten yritysten lisäksi myös paikalliset yritykset osallistuivat kilpailutukseen. Timperi arvioi, että kuvaukset on mahdollista jakaa useamman toimijan kesken.

Tätä toivottiin myös kuntalaisaloitteessa:

— Ehdotan, että kaupunki kilpailuttaisi kaikkien koulujen kuvaukset. Näin voitaisiin päästä halvempiin hintoihin ja paikallisetkin yrittäjät voisivat päästä markkinoille.