Huijari pyrki ostamaan tavaroita toisen nimissä— Lupasi puhelimessa, että lasku maksettaisiin jälkikäteen

Vaatekaupassa tarinaan ei uskottu, sillä juoni oli liian monimutkainen, ja varmuus soittajan henkilöllisyydestä puuttui

Mika Strandén

Yrittäjä Taru Sallinen on iloinen, ettei huijari onnistunut tekemään hänen nimissään kukaties tuhansien eurojen laskuja.
Yrittäjä Taru Sallinen on iloinen, ettei huijari onnistunut tekemään hänen nimissään kukaties tuhansien eurojen laskuja.

Lappeenrantalaisen Taru Sallisen piti istahtaa alas, kun eteläkarjalaisesta vaatekaupasta soitettiin.

Ensimmäiseksi vaatekaupasta kysyttiin, oliko hän ottanut aivan äskettäin sinne yhteyttä.

Ei ollut, mutta huijari oli.

Naishenkilö oli esittäytynyt puhelimessa Taru Salliseksi, ilmoittanut tämän yrityksen nimen ja yritystunnuksen.

Huijauksen juonena oli, että yrityksen työntekijä olisi tulossa ostamaan vaatteita laskulle.

Yrittäjä itse ei kertomansa mukaan paikalle mukaan päässyt, koska oli Helsingissä.
Vaatekaupassa ei tarinaan uskottu. Niinpä kaupat jäivät tekemättä.

Myöhemmin selvisi, että sama naishenkilö oli yrittänyt jo edellisenä päivänä Taru Sallisen nimissä ostaa laskulle huonekaluja.

Epäilykset heräsivät

Oikea Taru Sallinen on iloinen, ettei huijausyritys tällä kertaa mennyt todesta.

— Sitä en osaa sanoa, miten monessa liikkeessä ostoksia on yritetty tehdä ja ehkä onnistuttukin. Laitoin välittömästi sosiaaliseen mediaan tiedon, mitä on sattunut varoitukseksi muille.

Vaatekaupassa alettiin ensimmäiseksi epäillä, että huijarin juoni oli liian monimutkainen, eikä etenkään soittajan henkilöllisyydestä ollut varmuutta.

Lisäksi naishenkilön mielestä ostoksille ei ollut tarpeen asettaa ylärajaa: Työntekijä saisi ottaa vapaasti kaikkea, mitä katsoi tarvitsevansa.

Huijausyrityksen uhriksi summamutikassa

Taru Sallinen huomauttaa olevansa hämillään, sillä hän joutui huijausyrityksen kohteeksi ensimmäisen kerran ja ihan summamutikassa.

Nimi oli vain tempaistu käyttöön jostakin.

Toisaalta vähissä ovat keinot, joilla identiteettivarkauden olisi voinut estää.

— Jokaisen ihmisen nimen, puhelinnumeron ja yrittäjän y-tunnuksen saa halutessaan netistä. Siinä mielessä voimme olla kaikki kohteina. Ei olisi auttanut, vaikka olisin sulkenut henkilökohtaisen ja yritykseni facebook-sivut.

Sallinen teki rikosilmoituksen poliisille torstaina.

Huijausyrityksiä kuukausittain

Poliisin tutkittavaksi tulee säännöllisen epäsäännöllisesti tapauksia, joissa tekeydytään toiseksi henkilöksi ja yritetään saada taloudellista hyötyä.

Rikoskomisario Timo Valle Kaakkois-Suomen poliisilaitoksesta sanoo, että huijausyrityksiä ilmaantuu kuukausittain.

Etelä-Karjalassa tiedetään, että esimerkiksi poliisiksi tai pankkitoimihenkilöksi esittäytynyt on oikeasti ollut ihan muuta kuin on väittänyt olevansa.

Motiivina on ollut saada rahaa joko suoraan käteen tai pankkikortin ja tunnusluvun avulla.

Mainittuja poliisiksi esittäytymisiä ei ole viime aikoina sattunut. Ainakin yhdet tekijät jäivät lopulta kiinni.

— Sitä on hankala sanoa, onko Etelä-Karjalassa henkilöitä, jotka toistuvasti syyllistyisivät erilaisiin huijauksiin tai huijausyrityksiin.

Rikoskomisario Timo Valle suosittelee, että epäselvissä ja epävarmoissa tilanteissa yritettäisiin aina etukäteen varmistaa ihmisen henkilöllisyys.