Jaakkimassa voidaan jatkossa järjestää venäjänkielistä koulutusta, mutta kokonaisiin venäjänkielisiin tutkintoihin ei opetusministeriö antanut lupaa

Ruokolahdella Seurakuntaopiston Jaakkiman kampuksella voidaan jatkossa järjestää venäjänkielistä koulutusta.

— Ensi vaiheessa venäjäksi voidaan ryhtyä antamaan opetusta kasvatus- ja ohjausalan tutkinnoissa. Ajatus on, että venäjän kielellä aloitettaisiin jo ensi vuoden syksyllä, kertoo rehtori Helena Ahonen Seurakuntaopistolta.

Tällä hetkellä venäjän kieltä käytetään jonkin verran maahanmuuttajille valmentavassa koulutuksessa.

Tutkinnon näytöt edelleen suomeksi

Seurakuntaopisto olisi halunnut luvan järjestää kokonaisia tutkintoja venäjän kielellä. Sellaista lupaa opetusministeriöltä ei kuitenkaan herunut.

— Me haimme lupaa sillä perusteella, että Etelä-Karjalassa on paljon venäjänkielistä väestöä. Ministeriö oli kuitenkin sitä mieltä, että järjestämistarvetta ei ole.

Nyt Jaakkimassa voidaan antaa opetusta venäjäksi, mutta tutkintoon kuuluvat näytöt tehdään suomeksi ja myös tutkintotodistus on suomenkieleinen.

Seurakuntaopisto virittelee venäjänkielisessä opetuksessa yhteistyötä petroskoilaisen kieli-instituutin kanssa.

— Myös omalla väellämme on venäjän-osaamista.

Koulutustarjonta laajenee

Seurakuntaopisto laajentaa tulevaisuudessa koulutuksiaan muun muassa hius- ja kauneudenhoitoalan, matkailualan, puhtaus- ja kiinteistöalan, seurakunta- ja hautauspalvelualan sekä esitys- ja teatteritekniikan tutkintoihin.

— Aloitamme hius- ja kauneudenhoitoalasta, jonka koulutus käynnistyy jo ensi syksynä.

Seurakuntaopisto sai järjestämisluvan uusille koulutuksille maanantaina.

Se, järjestetäänkö uusia koulutuksia Ruokolahdella, ei ole vielä tiedossa.

— Teemme parhaillaan pientä koemarkkinointia ja koulutustarveanalyysiä. Selvitämme, minkä verran Etelä-Karjalassa on ihmisiä, jotka jäävät nykyisen ammattikoulutustarjonnan ulkopuolelle. Myös työnantajakumppanit pitää löytää.

Opintoihin hakeudutaan jatkuvalla haulla. Opetus aloitetaan, kun riittävän kokoinen ryhmä on koossa.

Seurakuntaopisto aikoo selvitä laajenevasta koulutustarjonnasta nykyisellä henkilöstömärällä. Opiston palveluksessa on noin 150 vakituista työntekijää.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.