Arkistosta: Jonna Monosta patistettiin erityiskouluun, mutta sokea kirjailija lakitettiin huippupapereilla kotikaupungissa Imatralla – Nyt Mononen elää Saksassa unelmiaan todeksi näkemättä

Imatralla kasvanut Jonna Mononen on ollut syntymästään saakka sokea. Elämä muuttui, kun hän oppi liikkumaan itsekseen vieraassa maassa ja kaupungissa. (Juttu on julkaistu alun perin 20.9.2015)

Katja Juurikko

Jonna Mononen on ollut lapsuudestaan asti sokea, mutta unelmoi yhä näkemisestä.
Jonna Mononen on ollut lapsuudestaan asti sokea, mutta unelmoi yhä näkemisestä.

Kirjailija Jonna Monosen mies on tottunut mitä ihmeellisimpiin kysymyksiin. Mononen on sokea, joten hän kaipaa kirjoitustyöhönsä näkevän ihmisen havaintoja.

— Värityhjiössä minua ei ole pidetty, vaan väreistä on lapsesta saakka puhuttu. Kirjoissani korostuvat kuitenkin enemmän tuoksu- ja haju- kuin näköhavainnot.

Saksassa asuva Mononen työllistää tällä hetkellä itse itsensä. Esikoiskirja ilmestyy kirjakauppoihin näillä näkymin syksyllä. Aikaisemmin Mononen on julkaissut kaksi sähköistä kirjaa.

Ensimmäisen kovakantisensa vastaanottoa kirjoittaja odottaa innolla. Hän kuvailee romaania raa’aksi ja tekstiä kaunistelemattomaksi.

— Kustantaja sanoi, että tee romaanin henkilöistä inhottavampia.

Mononen itse tykkää lukea dekkareita ja trillereitä.

— En lue kirjaa, jos siinä ei murhata ketään. Moniin kirjoihin on ympätty se pakollinen rakastuminen. Minun kirjoissani ei sitten rakastuta.

Kirjoittamalla Mononen haluaa herätellä ihmisiä tajuamaan, että sokeatkin pystyvät elämään normaalia elämää. Sokean kirjoittaminen edellyttää, että kymmensormijärjestelmä on hyvin hallussa. Monosen tietokoneessa on puheohjelma, joka lukee kirjoituksen. Hänellä on myös pistenäyttö.

Ilman näköä lapsesta asti

Mononen on ollut sokea lapsesta saakka. Hänen sokeuteensa ei ole löytynyt syytä. On kuitenkin toivoa, että hän joskus vielä näkee.

— Saksassa on menossa uusi tutkimus. Berliiniläinen professori tutkii, voitaisiinko näkö palauttaa geeniterapialla. Se edellyttäisi ruiskeiden pistoa silmiin.

Mononen on sinnikäs nainen, joka ei ole antanut sokeuden haitata elämäänsä. Hän on opetellut pienestä pitäen elämään ominaisuutensa kanssa.

Hän kävi tavallisen koulun synnyinkaupungissaan Imatralla, vaikka häntä yritettiin patistaa vammaiskouluun Jyväskylään. Ylioppilaskokeessa hän kirjoitti seitsemän ällää. Todistuksessa keskiarvo oli 9,8.

Monosen unelma-ammatti olisi ollut syöpätautien lääkäri, mutta lääkäri ei voi olla sokea.

— Lääketieteellisen oppikirjat löytyvät kyllä näkövammaisten kirjastosta. Minäkin olen kuunnellut 60 tuntia syöpätaudeista.

Onnekseen Monosella on aina ollut useita kiinnostuksen kohteita, joten lopulta hän päätyi lukion jälkeen opiskelemaan kielenkääntäjäksi.

Elämässä jalat maassa

Positiivisena ihmisenä Jonna Mononen saa usein kuulla, että elää pilvilinnoissa kaikkine unelmineen.

— Olen sairastanut myös vakavan masennuksen, joten voin kertoa, että jalat pysyvät kyllä maassa. Sen verran pohjalta on tultu. Sitä paitsi melkein kaikki, mistä olen unelmoinut, on käynyt toteen.

Mononen toteaa, että ”onhan tässä ollut näitä sairauksia”.

— Ei mitään henkeä uhkaavaa, mutta kuitenkin. Kävin muun muassa lihavuusleikkauksessa. Olin ihan valtava tankki sinne mennessäni.

Kai Skyttä

Jonna Mononen
Jonna Mononen

Monosen epämuodostunut selkäranka on korjattu leikkauksella. Takana on myös aivoleikkaus, sillä hän sairastui kolmoishermosärkyyn vuonna 2001.

— Operaatiot vetivät todella heikkoon kuntoon pitkäksi aikaa. Vastikään sain tietää sairastavani myös reumaa, mutta ei auta itku markkinoilla. Periksi ei pidä antaa.

Mononen rakastaa nykyistä kotimaataan Saksaa. Ensimmäinen kosketus maahan oli lukioaikoina, kun hän meni sinne vaihto-oppilaaksi. Tuolloin hänen elämänsä muuttui.

Isäntäperhe piti vaihtaa uuteen, koska ensimmäinen perhe ja Mononen eivät löytäneet yhteistä säveltä.

— Uudessa perheessä äiti sitten sanoi, että ota keppi käteen ja mene itse kauppaan. Se oli käännekohta. Opin liikkumaan vieraassa maassa ja kaupungissa itse.

Rakkaus löytyi kirjeenvaihdolla

Erinäisten käänteiden jälkeen hän löysi Saksasta kirjeenvaihtokaverinsa, joka on nykyään hänen avomiehensä. Eikä kauaa, kun Mononen jo asui maassa. Hän ei ole katunut muuttoaan, vaikka yksi seikka tuli sokkina.

— Suomessa sokeiden asiat ovat paljon paremmin kuin Saksassa, missä oletetaan, että omaiset huolehtivat kaikesta. Saksassa ei haluta sokeaa työelämään.

Mononen kävi uudessa kotimaassaan aluksi sokeiden tapaamisissa, mutta lopetti käymisen. Häntä ärsytti ihmisten avuttomuus.

— Soittelivat kotiin, että tulkaa hakemaan. Ihan kuin taksikuskille soittelisi. Miksei voi liikkua itse? Julkisilla pääsee hyvin. En kestä sellaista itsesäälimeininkiä.

Mononen löytää nopeasti asioita, jotka ovat Suomessa paremmin. Täällä on näkövammaisten kirjasto Celia. Täällä myös tuetaan sitä, että näkövammaiset opiskelevat.

— Saksassa ihmiset ihmettelevät sitäkin, jos olet yksin kaupassa.

Kai Skyttä

Jonna Mononen ei halua kirjoittaa rakastumisesta, vaan hän kaipaa jännitystä.
Jonna Mononen ei halua kirjoittaa rakastumisesta, vaan hän kaipaa jännitystä.

Unelma näkemisestä elää

Mononen kehuu vuolaasti avomiestään, joka on alusta saakka suhtautunut hyvin.

— Hän on ollut koko ajan ihanan suvaitsevainen. Minulla on ihana kultsu. Pääni meni pyörälle jo hänen äänestään, kun kuulin sen ensimmäisen kerran Skypessä.

Tämänhetkisissä unelmissa siintää vakiintunut ura kirjailijana, tutustuminen tunnettuihin kirjailijoihin ja isot häät.

— Unelmissa on myös vielä joskus muuttaa maalle, Mononen hymyilee.

Mononen unelmoi myös siitä, että pysyisi joskus näkemään, ja siis lukemaan. Ja liikkumaan ilman apuvälineitä.

— Ja näkisin oman kultani kasvot ja kissani. Riittäisi kyllä jo se, että pystyisin lukemaan.

Juttu on julkaistu alun perin 20.9.2015

Jonna Mononen

Syntynyt Imatralla vuonna 1978.

Asuu Saksassa, Bad Säckingenissa.

Koulutukseltaan filosofian maisteri.

Perheeseen kuuluvat avomies Christian, opaskoira Ike ja kissa Toivo.

Rakastaa eläimiä, hyvää ruokaa ja viiniä, omaa kultaa, Coca-colaa ja hajuvesiä.

Inhoaa terveysterrorismia, inttämistä, sosiaalista tyhmyyttä ja alentavaa suhtautumista vammaisiin.

Ihmettelee, miksi nykyäänkin vammaisiin suhtaudutaan kuin kasvaimeen ja miten pienessä maassa vammaisten asiat voivat olla niin hyvin verrattuna isompaan maahan.

Uusimmat uutiset