Rynnivätkö yksityiset toimijat Imatran päiväkotimarkkinoille? Kaupunki tutkii, millä mallilla päiväkodit Imatralla jatkossa toimivat

Imatran päivähoito kiinnostaa yksityisiäkin toimijoita. Palveluseteli tekee tuloaan päivähoitoon.

Mari Pajari

Raution päiväkodin sokkeloiset tilat ovat peruskorjauksen tarpeessa.
Raution päiväkodin sokkeloiset tilat ovat peruskorjauksen tarpeessa.

Imatran tulevat päiväkotikuviot ovat kaupungin selvittelyssä. Lukkoon on jo lyöty, että päiväkotien määrä tulee jatkossa vähenemään. Kaupunki tutkii nyt, missä määrin päiväkodit toimivat jatkossa kaupungin ja missä määrin yksityisten pyörittäminä.

Käynnissä on päiväkotien palveluverkkoselvitys, jonka perusteella tehdään päätöksiä syksyllä 2019.

Päiväkotien määrä tippuu jatkossa nykyisestä yhdeksästä kuuteen. Ratkaisut karsittavista päiväkodeista tehdään lapsimääräennusteiden sekä nykyisten päiväkotikiinteistöjen kunnon ja investointitarpeiden perusteella.

— Se tiedetään, että investointitarpeet ovat aikamoiset joissakin päiväkodeissa, esimerkiksi Rautiossa, kertoo hyvinvointilautakunnan varapuheenjohtaja Arto Siitonen (sd.).

Taneli Toikka

Virasojan päiväkoti toimii Vuoksenniskan koulunmäellä. Kuva heinäkuulta 2018.
Virasojan päiväkoti toimii Vuoksenniskan koulunmäellä. Kuva heinäkuulta 2018.

Imatran päivähoito kiinnostaa yksityisiä toimijoita

Selvityksessä tutkaillaan myös, millä mallilla päiväkodit jatkossa Imatralla toimisivat. Kaupungin omina, sekä omina että yksityisinä, yksityisinä?

— Päivähoitotoimintaa ei voida alimitoittaa, mutta myös ylimitoittaminen on hankalaa. Hallittua yksityistämistä puoltaisi se, että poikkeavissa olosuhteissa olisi paikkoja, joihin sijoittaa lapsia, toteaa Siitonen.

Siitosen käsitys on, että päivähoitoalalla on yksityisiä toimijoita, jotka ovat osoittaneet halukkuutta tulla Imatralle.

— Silläkin puolella on liikkeellä sote-alan kaltaisia isoja toimijoita. Jokunen on käsittääkseni ilmoittanut kiinnostuksesta, mutta vielä emme ole lähteneet sen enempää reagoimaan asiaan.

Tällä hetkellä Imatralla toimii yksityinen steinerpäiväkoti Koskitonttu sekä yksityisiä perhepäivähoitajia.

Siihen, mitkä päiväkodit yksityisiä toimijoita kiinnostavat, eivät ota kantaa sen paremmin Siitonen kuin hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Anu Urpalainenkaan (kok.).

— Me emme käsittele lautakunnassa yksittäisiä päiväkoteja, vaan aikanaan koko palveluverkkoa, sanoo Urpalainen.

Imatran päivähoidossa on tarkoitus ottaa jatkossa käyttöön palveluseteli, jonka avulla perheet voivat järjestää päivähoidon itse valitsemallaan tavalla.

MIKA STRANDÉN

Rajapatsaan päiväkoti on otettu käyttöön vuonna 1968. Rakennusta peruskorjattiin vuosina 2015—2016 kaikkiaan 1,5 miljoonalla eurolla. Kuva kesäkuulta 2015.
Rajapatsaan päiväkoti on otettu käyttöön vuonna 1968. Rakennusta peruskorjattiin vuosina 2015—2016 kaikkiaan 1,5 miljoonalla eurolla. Kuva kesäkuulta 2015.

Päiväkotitilojen kunnossa isot vaihtelut

Mansikkalan uuden päiväkodin valmistuminen elokuuksi 2020 sulkee nykyisen Mansikkalan päiväkodin sekä siirtää sinne vuorohoidon Vuoksenniskalta ja laajennetun hoidon Mikonpuistosta. Aiemmin lakkautettavaksi on kaavailtu Meltolan tai Imatrankosken päiväkoteja.

Kaukopäästä Raution päiväkodin naapurista häviävät Kaukopään koulun oppilaat Vuoksenniskalle jo ensi syksynä. Päiväkotirakennuksen on aiemmin kerrottu olevan peruskorjauksen tarpeessa.

Virasojan päiväkoti toimii Vuoksenniskan koulun mäellä uusissa, keväällä 2016 valmistuneissa tiloissa. Tainionkosken päiväkoti aloitti uudessa rakennuksessa elokuussa 2014.

Rajapatsaan päiväkoti toimii vuosina 2015—2016 peruskorjatuissa tiloissa.

Minna Mäkinen, Minna Mäkinen

Tainionkosken uusi päiväkoti on toiminut elokuusta 2014.
Tainionkosken uusi päiväkoti on toiminut elokuusta 2014.

Aikamoinen palapeli

Siitosen mukaan virkamiehille halutaan antaa nyt työrauha palveluverkkoselvityksen tekemiseen.

— Erilaisten selvitysten pohjalta saadaan järkeviä ehdotuksia. On tärkeä, että on erilaisia vaihtoehtoja, joista valita.

Tulevaan palveluverkkoon vaikuttavat monet tekijät, kuten päiväkodeille jatkossa määriteltävät ryhmäkoot, subjektiivisen oikeuden mahdollinen laajentaminen kolmivuotiaisiin sekä esiopetuksen mahdollinen kaksivuotisuus.

— Oma kysymyksensä on myös tulevat päiväkotimaksut ja -taksat. Liikkuvia elementtejä on paljon, toteaa Siitonen.

Varhaiskasvatuspalvelupäällikkö: Selvitystyöllä ei ole valmiita tavoitteita

Varhaiskasvatuspalveluiden päällikkö Minna Leinonen sanoo, että palveluverkkoselvitys koskee koko päiväkotiverkostoa.

— Isompi selvitys on lähdössä liikkeelle ja meillä on sen kanssa aikaa ensi keväälle. Elokuussa tehdään päätöksiä, Leinonen kertoo.

Koska selvitystyö on alussa, ei Leinosen mukaan vielä voida sanoa mitään siitä, mitä päiväkoteja mahdollinen yksityistäminen tai lopettaminen koskee.
— Selvitystyö osoittaa, kuinka lähdetään toimimaan.

Leinosen mukaan mitään tavoitteita ei ole annettu, vaan mahdollisista muutoskohteista voidaan puhua vasta selvitystyön jälkeen.

— Selvitystyölle on annettu aikaa, jotta voidaan tehdä harkittuja ja hyviä päätöksiä, Leinonen sanoo.

Juttua muokattu 22.11. kello 18.05: Lisätty Minna Leinosen kommentit.

Luetuimmat