Rajapatsaalla korjattiin sähkövikaa —  Yksi kerrostalo Mäentauksessa pitkään pimeänä

Tiina Mansikka

70-luvulla rakennetussa kerrostalossa on yksivaiheiset syötöt, jonka vuoksi osa asunnoista jäi sähköttä vaihevian ilmaannuttua.
70-luvulla rakennetussa kerrostalossa on yksivaiheiset syötöt, jonka vuoksi osa asunnoista jäi sähköttä vaihevian ilmaannuttua.

Rajapatsaan Mäentauksessa korjataan parhaillaan kerrostalon syöttökaapelin vaihevikaa, joka vaikuttaa talon asukkaiden sähkön saantiin. Vaiheviasta ilmoitettiin jo viikonloppuna, kun kolmasosa kerrostalon asunnoista jäi sähköttä. Sen jälkeen sähköä on tuotettu aggregaatilla ja tilapäiskytkennöillä. Asennustyöt aloitettiin tänään iltapäivällä neljältä.


— Maan alla olevan kaapelin vikakohdan paikantaminen otti aikansa, kertoo Imatran seudun sähkön tekninen päivystäjä Ari Paavilainen.


Asennustyöt ovat parhaillaan käynnissä, ja niiden arvellaan kestävän noin yhdeksään saakka illalla. Tänä aikana sähköt voivat katkeilla koko talossa.