Imatralainen Tarja Puolakka ajoi kauppataksilla kotiovelta Prismalle ja takaisin – palvelu teki vaikutuksen, ja Puolakka toivoo sen jatkuvan myös kokeilun jälkeen

Kauppataksipalvelu on Imatralla käytössä ainakin kesän alkuun. Palveluun tyytyväinen Tarja Puolakka toivoo, että muutkin löytävät palvelun, jotta se ei loppuisi lyhyeen.

Tuija Horttanainen

Tarja Puolakka toivoo kauppataksipalvelun jatkuvan myös kokeilukauden päätyttyä.
Tarja Puolakka toivoo kauppataksipalvelun jatkuvan myös kokeilukauden päätyttyä.

Imatralainen Tarja Puolakka käytti äskettäin kauppataksipalvelua ensi kertaa ja ihastui heti ikihyviksi.

Kauppataksipalvelu on Imatran kaupungin sekä alueen kauppaliikkeiden ja Imatran Taksin tarjoama palvelu, jota kokeillaan näillä näkymin kesäkuun 5. päivään saakka.

– Taksi haki kotitalon portilta ja vei Prismalle. Siellä oli kaksi tuntia aikaa pyöriä, eli asiat ehti hyvin hoitamaan. Sitten taksi toi takaisin portille ja kuljettaja kantoi ostokset portaille saakka. Olisi hän tuonut tavarat sisällekin asti, mutta sanoin, että tämä riittää, Puolakka naurahtaa.

Puolakka pitää kauppataksipalvelua "loistavana", ja kertoo hyödyntävänsä sitä myös jatkossa.

– Jos koronatilanne ei tästään pahene, niin jatkan kyllä käyttöä. Kauppataksilla pääsee kätevästi ihmisten ilmoille. Hinta-laatu-suhde on tässä mielestäni enemmän kuin kohdallaan. Toivottavasti muutkin innostuvat käyttämään kauppataksia, jotta palvelu ei lopu.

Ainakin Puolakka haluaisi, että kauppataksipalvelu jatkuu myös kokeilun jälkeen.

– Kyllähän kesälläkin pitäisi ruokaa saada, hän tuumaa.

Tarja Puolakka pitää kauppataksia parempana kuin asiointibussia

Puolakka on hoitanut aiemmin kauppa-asioinnit omalla autolla. Kauppataksikokeilun myötä Imatralla aiemmin palvellut asiointibussi jäi pois.

Puolakkakin kertoo aikoinaan tutustuneensa asiointibussin aikatauluihin, mutta sen käyttäjää hänestä ei tullut.

– Asiointibussissa olisi saattanut tulla turhaa istumista, kun se kiersi tietyn reitin, vaikka ihmisiä ei olisi ollut edes kyydissä. Ainakin nyt kauppataksilla pääsi suoraan kaupalle ja takaisin.

Puolakka miettii, että kauppataksi on asiointibussia parempi myös siinä, että nyt on mahdollista saada ostosten kantoapua vaikka sisälle asti.

– Parasta tässä on se, että kyyti on tavallista taksiajoa edullisempi ja kyseessä on ovelta ovelle -palvelu.

Minna Mänttäri

Kauppataksipalvelu korvaa tällä hetkellä asiointibussin Imatralla. Arkistokuva.
Kauppataksipalvelu korvaa tällä hetkellä asiointibussin Imatralla. Arkistokuva.

Liikennesuunnittelija Kaisa Pohjola muistuttaa: Palvelu on tarkoitettu aivan kaikille

Imatran kaupungin liikennesuunnittelija Kaisa Pohjola kertoo, että ihmiset ovat löytäneet kauppataksipalvelun.

– Käyttäjämäärät ovat selkeästi nousseet. Ainakin joukkoliikenteen talviaikataulujen voimassaolon loppuun tämä palvelu on tarjolla.

Pohjolalle itselleen kauppataksin käyttäjiltä ei ole tullut palautetta.

– Palaute menee varmaankin kuljettajille suoraan, hän arvelee.

Asiointibussia ei ole Pohjolan mukaan kaivattu yhtä yhteydenottoa lukuun ottamatta.

Pohjola haluaa korostaa, että kauppataksipalvelu on tarkoitettu aivan kaikille.

– Mitään rajoituksia tai kriteereitä ei ole. Palvelu sopii vaikka lapsiperheille oman auton käyttämisen sijaan.

Kauppataksipalvelu

Kauppataksi ajaa maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina.

Reitti muodostuu tilausten mukaan.

Määränpäästä ja lähtöpaikasta tulee ilmoittaa viimeistään matkustuspäivänä aamukahdeksaan mennessä.

Kauppataksi kuljettaa vain kokeilussa mukana oleviin liikkeisiin: Prisma Imatra, S-Market Vuoksenniska, S-Market Imatrankoski, ABC Imatra, S-Market Rajapatsas, K-Supermarket Vuoksenniska ja K-Supermarket Imatrankoski.

Kauppataksin hinta asiakkaille on yhteen suuntaan 5 euroa ja edestakaisin 10 euroa.

Lähde: Imatran kaupunki

Luetuimmat

Uusimmat uutiset