Esa Hirvonen Imatran seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi – Imatrankosken kirkon säilyttäminen on toivottavaa, mutta realiteetit on otettava huomioon, sanoo Hirvonen

Kirkkovaltuuston varapuheenjohtajana jatkaa Mika Strömberg.

Jarmo Hämäläinen

Imatrankosken kirkon tulevaisuudesta on keskusteltava entistä tiiviimmin Jääski-seuran kanssa, sanoo kirkkovaltuuston uusi puheenjohtaja.
Imatrankosken kirkon tulevaisuudesta on keskusteltava entistä tiiviimmin Jääski-seuran kanssa, sanoo kirkkovaltuuston uusi puheenjohtaja.

Imatran seurakunta valitsi kokouksessaan 20. tammikuuta kirkkovaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulevalle kaksivuotiskaudelleen.

Kirkkovaltuuston uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Esa Hirvonen. Hän seuraa tehtävässä Pekka Kärkästä.

Kirkkovaltuuston varapuheenjohtajana jatkaa Mika Strömberg.

Linkki seurakuntalaisten ja kirkkoneuvoston välillä

Hirvonen kertoo jatkavansa samoilla ohjenuorilla kuin edeltäjänsäkin.

– Kirkkovaltuuston puheenjohtajana tärkein tehtäväni on välittää seurakuntalaisten viestejä kirkkoneuvostolle.

Hirvonen on toiminut kirkkoneuvostossa kolme kautta, mutta jättäytyi sieltä nyt pois.

– Lisäksi pitää pureutua seurakunnan ongelmakohtiin, hän sanoo.

Suurin seurakunnan ongelmakohdista on luonnollisesti raha: sitä tarvittaisiin muun muassa seurakunnan kolmen kirkon korjaamiseen.

– Onneksi meillä on yksi kunnossa oleva kirkko, Hirvonen toteaa.

Paljon keskusteluttaneen Imatrankosken kirkon säilyttäminen on toivottavaa, hän sanoo, mutta realiteetit on kuitenkin otettava huomioon.

– Meidän on aloitettava entistä tiiviimmät keskustelut Jääski-seuran kanssa.

Hirvosta mietityttää myös se, millaiset mahdollisuudet seurakunnalla on ylläpitää kirkkoja pidemmällä tähtäimellä.

– Seurakunnan tulot pienenevät koko ajan ihmisten vähentyessä, eikä tuloja ole tulossa mistään lisää. Kiinteistöt ovat seurakunnan toiseksi suurin menoerä henkilöstökulujen jälkeen. Koska perustyöhönkin tarvitaan rahaa, on mietittävä mistä sitä voi säästää.

Kirkkoneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Kirkkovaltuusto teki keskiviikon kokouksessaan myös muita henkilövalintoja.

Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi vuosille 2021–2022 valittiin Tuula Rahkonen, ja kirkkoneuvoston varsinaisiksi jäseniksi Sirpa Koistinen, Arno Pihkala, Ritva Pohjola, Raisa Pöntinen, Henna Raikaslehto, Pekka Räty, Arto Tikka, Kari Vepsä, sekä Eero Vitikainen.

Varajäseniksi valittiin Airi Aalto (Tuula Rahkonen), Kalevi Ignatius (Kari Vepsä), Erkki Immonen (Arno Pihkala), Marjut Kuvaja (Pekka Räty), Liisa Lajunen (Ritva Pohjola), Jari Laukkanen (Arto Tikkanen), Leena Martikainen (Sirpa Koistinen), Kari Paldanius (Eero Vitikainen), Helena Roiha (Raisa Pöntinen) ja Kauko Mäkinen (Henna Raikaslehto).

Tekstiä muokattu 21.1. kello 10.55. Poistettu yksi lause.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut