Pieksämäellä torstaina 64 uutta koronatartuntaa – Tapaukset liittyvät samaan tartuntaketjuun

Tartuntojen jäljitystä tehdään kellon ympäri.

Marko Kauko

Kuvituskuva.
Kuvituskuva.

Pieksämäellä on vahvistettu torstaina 64 uutta koronatartuntaa, tiedottaa Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspiiri (Essote).

Koronatartunnat löytyivät Partaharjun puutarhalla järjestetystä joukkotestauksesta, jossa testattiin lähes 200 henkilöä.

– Essote teki eilen ison testausurakan paikan päällä. Nyt voimme arvioida, että se oli oikeaan osunut toimenpide, Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo torstaina alkuillasta julkaistussa tiedotteessa.

Puhelimitse tavoitettu Seppälä kertoo, että Essote sai tiedot tartunnoista torstaina iltapäivällä noin kello 16 aikaan.

Essote ja Pieksämäen kaupunki jatkavat jo alkuviikolla löytyneen tartuntaketjun jäljitystä.

– Tartunnan jäljitys on vielä pahasti kesken. Kaikki tartunnan saaneet eivät vielä tiedä tartunnastaan, mutta tavoittelemme heitä koko ajan, Seppälä kertoo.

– Emme pysty sanomaan tällä hetkellä ovatko tartunnan saaneet puutarhan työntekijöitä vai myös heidän lähipiiriään. Tästä tiedämme enemmän aamulla.

Koronaryhmä on töissä yötä myöten

Essote on nostanut tartunnanjäljityksen toimintavalmiutta. Selvitystyötä tehdään kiivaimmassa vaiheessa kellon ympäri.

– Olemme soittaneet asianosaisille vaikka kahden aikaan keskellä yötä, jos on ollut tarvetta.

Tartuntaa jäljittää Essoten ja Pieksämäen kaupungin yhteinen tiimi.

Seppälä uskoo, että illan ja yön aikana tartuntaketjun selvityksessä edetään hyvin.

– Tärkeintä on selvittää, kuinka paljon näistä tartunnoista on aiheutunut riskiä muille. Tämän jälkeen pystymme sanomaan, onko tähän ketjuun liittyen tarvetta alueellisille rajoitustoimille.

Seppälän mukaan jäljitystyössä on potilaskohtaisia eroja.

– Jos potilas ei ole liikkunut kotoaan mihinkään kahteen viikkoon, on selvitys nopeasti tehty. Toisten potilaiden osalta selvitykseen voi taas mennä useampikin tunti ja monia puheluita, jos henkilö on liikkunut eri paikoissa ja tavannut ihmisiä.

Partaharjun puutarhan tapausten jäljittämisessä lisää työtä aiheutuu sitä, että tartunnan saaneista osa on ulkomaalaisia, jotka eivät puhu suomea.

Tartuntojen suuri määrä oli yllätys

Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä sanoo, että näin iso koronapositiivisten määrä oli yllätys.

– Lähdimme testaamaan altistuneita paikan päälle, koska ennakko-oletus oli, että todennäköisesti koronaa on useammallakin, mutta silti 64 sairastunutta on iso ja yllättävä määrä.

Samasta puutarhan tartuntaketjusta löytyi aiemmin tällä viikolla kuusi koronatartuntaa.

Koronavirustestissä positiivisen tuloksen saaneisiin henkilöihin ollaan Essotelta yhteydessä päivittäin. Ensimmäisenä potilaalle soittaa lääkäri. Tämän jälkeen soittaa tartunnanjäljitystä tekevä hoitaja.

– Koronatartunnan saaneelle soitetaan kerran, pari päivässä koko hänen sairautensa ajan, Seppälä kertoo.

Mikkelin keskussairaalassa on nostettu valmiutta hoitoa tarvitsevia koronapotilaita varten.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut