Parikkala ja Rautjärvi suunnittelevat huolella pakolaisten vastaanottoa – Tarkoitus on, että pakolaiset myös jäävät paikkakunnalle

Parikkalan valtuusto pohtii lähiaikoina ajatusta 60–75 kiintiöpakolaisen ottamisesta kolmen vuoden aikana. Rautjärvi on valmis ottamaan vähintään 60 pakolaista lähivuosina.

Anssi Kemppinen

Parikkalan kunnantalo.
Parikkalan kunnantalo.

Parikkala selvittää kiintiöpakolaisten vastaanottoa yhteistyössä Rautjärven kanssa. Parikkala on kunnanjohtaja Vesa Huuskosen mukaan valmistautunut pakolaisten vastaanottoon vuonna 2021. Näin lukee kunnan talousarviosuunnitelmassa.

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) on Huuskosen mukaan toivonut kuntien tekevän asiassa yhteistyötä.

Rautjärvi otti vuosina 2016–2017 yhteensä 40 kiintiöpakolaista. Kunnanjohtaja Harri Anttilan mukaan pakolaiset olivat paikkakunnalla vuoden verran ja muuttivat pois.

Valtuustoseminaari pakolaisasioista

Parikkala järjestää kevättalvella valtuustoseminaarin, jossa pakolaisasioita pohditaan perusteellisesti. Keskustelun pohjaksi Huuskonen esittää, että Parikkala voisi vastaanottaa 60–75 pakolaista muutaman vuoden aikana.

– Valtuustolta saamme lisäeväitä asian valmisteluun Rautjärven ja ELYn kanssa.  Pyrimme saamaan valtuuston asian taakse. On tärkeää, että ne jotka sijoitetaan Parikkalaan, kokevat olevansa tervetulleita.

Rautjärvi on Anttilan mukaan valmis ottamaan lähivuosina vähintään 60 kiintiöpakolaista. Kunta toivoo vastaavaa linjausta myös Parikkalalta.

Anssi Kemppinen

Rautjärven vaakuna kunnantalon seinässä.
Rautjärven vaakuna kunnantalon seinässä.

On tärkeää, että ne jotka sijoitetaan Parikkalaan, kokevat olevansa tervetulleita. — Vesa Huuskonen

Yhdessä tehokkaammat palvelut

Tarkoitus on, että vastaanotettavat pakolaiset myös jäävät kuntiin eivätkä muuta pois. Siksi varhaiskasvatus, koulutus ja kotouttamispalvelut pitää Huuskosen mukaan suunnitella hyvin jo ennen vastaanottoa.

Anttilan mukaan kotouttamispalvelut voidaan järjestää paikallisesti, jos kunnat toimivat yhteistyössä. Samalla saadaan varmemmin pitkäaikaisia positiivisia vaikutuksia.

Rautjärven kokemukset pakolaisten vastaanotosta ovat myönteisiä. Parikkalassa asiasta ei Huuskosen mukaan ole suuremmin keskusteltu. Valtuustoseminaarissa käsitellään niin asian myönteisiä puolia kuin uhkakuvia.

Parikkalan kunnanhallitus hyväksyi tiistaina omalta osaltaan Parikkalan ja Kaakkois-Suomen ELYn välisen sopimuksen pakolaisten kuntaan osoittamisesta, kotoutumisen edistämisestä ja kustannusten korvaamisesta. Sopimuksella päivitetään neljä vuotta sitten tehty sopimus.

Parikkalan ja Rautjärven yhteistyö tiivistyy

Pakolaisten kotouttaminen tiivistää entisestään Rautjärven ja Parikkalan yhteistyötä.

Kunnilla on yhteinen kansalaisopisto ja rakennusvalvonta. Keväällä tehdään selvitys teknisten toimintojen yhteistyöstä. Yhteistyötä viritellään myös elinkeinopolitiikassa ja matkailussa. Yhteistyötä helpottaa se, että kuntakeskukset sijaitsevat lähellä toisiaan.

Luetuimmat

Kommentoidut