Matkustajaliikenne palasi Lappeenrannan lentokentälle – Koneeseen pääsee vain kasvomaski yllään

Ryanair aloitti lentoliikenteen Lappeenrantaan heinäkuun alusta. Reittilentoja liikennöidään Lappeenrantaan kesäkaudella kaksi kappaletta viikossa.

Mika Strandén

Kansainvälinen reittiliikenne palasi Lappeenrannan lentokentälle heinäkuun alusta.
Kansainvälinen reittiliikenne palasi Lappeenrannan lentokentälle heinäkuun alusta.

Ryanair on aloittanut lennot Lappeenrannan ja Bergamon välillä koronakriisin osittain hellitettyä Euroopassa. Ensimmäinen kone Italiasta Lappeenrantaan saapui keskiviikkona – vieläpä hyvin aikataulussa.

– Se oli itse asiassa yli kaksikymmentä minuuttia etuajassa. Ilmatila ei ole kovin ruuhkainen tällä hetkellä, ja usein suunnitellut lentoajat alittuvat jo senkin takia. Toki tällaiseen vaikuttavat myös keliolosuhteet, kommentoi lentoaseman taustayhtiön toimitusjohtaja Eija Joro.

Kovin ruuhkaista ei ollut myöskään itse koneessa. 189-paikkaisella Boeing 737-800-mallin koneella lennettävällä reitillä kulki vain reilut kymmenen prosenttia koneen matkustajakapasiteetista.

– Meillä oli reilut kaksikymmentä saapujaa sekä reilut kaksikymmentä lähtevää matkustajaa, Joro kertoo.

– Jokaiselle on hyvinkin riittänyt oma penkkirivi. Hyvin väljää on ollut, hän lisää.

Joro kertoo koronataukoa edeltävien Bergamon-lentojen täyttöasteeksi reilusti yli 90 prosenttia. Myös muiden reittien lennoilla koneet lensivät kevättalvesta lähes täysinä.

Lentoja Italiasta kahdesti viikossa

Keskiviikkona uudelleen avatulla reitillä liikennöidään kesäkaudella kahdesti viikossa. Mikäli epidemiatilanne sen sallii, lokakuun lopussa alkavalla talvikaudella tarjonta laajenee.

– Kaikki loput suunnitellut reitit, Budapest, Berliini ja Wien, palaavat lokakuun lopusta alkaen. Silloin päästään tasolle, joka meillä oli ennen koronaa, Joro linjaa.

– Lentoyhtiöt käynnistävät lentojaan asteittain, ja on arvioitu, että monella yhtiöllä menee pari, kolme vuotta ennen kuin kapasiteetti on samalla tasolla kuin ennen koronaa. Jos kaikki menee Lappeenrannassa hyvin ja kysyntää riittää, näyttää siltä, että päästään koronaa edeltävälle tasolle jo talvikauden alusta alkaen, Joro arvioi.

Tällä hetkellä lentoasemayhtiön johdossa odotetaan kuitenkin nykyisten matkustusrajoitusten purkautumista. Marinin hallitus tekee ensi viikolla päätöksensä siitä, poistetaanko matkustusrajoituksia joidenkin maiden kohdalla. Raja-arvona on tähänastisissa rajojen avaamisissa käytetty kahdeksaa tartuntaa kohdemaassa sataa tuhatta asukasta kohden.

– Lentoasemalla on rajavalvonta paikalla, kunnes se poistetaan. Hallituksen suunnitelma on se, että jos nämä [tartuntamäärän] kriteerit täyttyvät, niin kaikki matkustusrajoitukset mukaan lukien karanteeni voidaan poistaa.

Kentälle oman maskin kanssa

Lennot eivät viranomaismääräyksistä johtuen onnistu ilman asianmukaisia turvajärjestelyjä. Lappeenrannassa ne näkyvät henkilökunnan suojautumisena, turvavälien varmistamisena ja matkustajien maskipakkona.

– Ryanair edellyttää matkustajiltaan maskin käyttöä lentokoneessa. Lisäksi sitä suositellaan vahvasti myös lentoaseman tiloissa, Joro sanoo.

– Kaikkiin asiakaspalvelupisteisiin on asennettu suojapleksit: ravintoloissa, kahviloissa ja lähtöselvityksessä. Turvatarkastuksessa henkilökunta käyttää visiirejä sekä tietenkin suojakäsineitä, Joro taustoittaa.

Lentoasemalla on tarjolla lisäksi käsidesiä sekä kosolti toimintaohjeita. Maskeja ja käsidesiä on myös myynnissä, mutta Joro ohjeistaa tulemaan asemalle oman maskin kanssa. Ruuhkien syntymisen välttämiseksi lähtöselvitysaulaa voidaan myös avata laajemmaksi.