Motonet avaa myymälän Imatran Prisman yhteyteen keväällä 2021 – "Olemme iloisia, että löysimme parhaan mahdollisen ratkaisun", sanoo Motonetin toimitusjohtaja

Prisman 10 300 neliön myyntipinta-alasta Motonetin käyttöön tulee reilut 2000 neliötä. Tilojen muutostyöt alkavat joulun jälkeen.

Santeri Tynkkynen

Etelä-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtaja Juha Riikola (vas.) ja Motonetin toimitusjohtaja Toni Stigzelius kertoivat torstaina Motonetin saapumisesta Imatralle.
Etelä-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtaja Juha Riikola (vas.) ja Motonetin toimitusjohtaja Toni Stigzelius kertoivat torstaina Motonetin saapumisesta Imatralle.

Pitkään kauppapaikkaa Imatralta etsinyt Motonet on löytänyt tilat kaupungista. Motonet aloittaa Etelä-Karjalan Osuuskaupan (Eekoo) vuokralaisena ja avaa myymälän Prisman tiloihin keväällä 2021.

– Olemme todella tyytyväisiä, että Motonet on valinnut liikepaikaksi Prismakeskuksen, ja tuo palvelut imatralaisille, iloitsee Eekoon toimitusjohtaja Juha Riikola.

Prisman 10 300 neliön myyntipinta-alasta Motonetin käyttöön tulee reilut 2000 neliötä. Tilojen muutostyöt alkavat Juha Riikolan mukaan joulun jälkeen. Remontti pyritään tekemään niin, ettei se vaikuta Prismassa asioimiseen.

Motonet sijoittuu Prismaan info-pisteen taakse, nykyisten elektroniikka-, kodin-, ja rautakaupan osastojen tilalle. Tulevaisuudessa Prisman ja Motonetin sisäänkäynnit ovat vierekkäin. Prisman piha-alueelle tulee Motomaatti-palvelupiste ja kaasumyynti. Imatran tavaratalo on avautuessaan 38. Motonet-tavaratalo.

– Olemme jo pitkään kartoittaneet liikepaikkaa Imatralta. Olemme iloisia, että löysimme parhaan mahdollisen ratkaisun yhdessä Eekoon kanssa, kertoo Motonetin toimitusjohtaja Toni Stigzelius.

Santeri Tynkkynen

Motonetin tilat tulevat sijoittumaan tähän, Prisman nykyisten kodin- ja viihdeosastojen tilalle.
Motonetin tilat tulevat sijoittumaan tähän, Prisman nykyisten kodin- ja viihdeosastojen tilalle.

Motonet rekrytoi Imatralle 20–25 työntekijää

Motonetin tulolla ei ole Eekoon mukaan vaikutusta käyttötavaraosaston tuotevalikoimaan. Eekoon toimitusjohtajan Juha Riikolan mukaan Motonetin valikoima täydentää hyvin Prisman valikoimaa ja palvelutarjontaa.

– Valikoima laajenee niin rajusti tässä talossa Motonetin myötä, että jatkossa asiakkaan tarpeisiin kaikki löytyy saman katon alta. Nykyisillä tilaohjelmilla pystymme sijoittamaan meidän nykyisen tavaramäärän pienempään tilaan, Riikola kertoo.

Motonetillä on jo ennestään tavaratalot hieman Imatraa isommassa kaupungissa Savonlinnassa, sekä selvästi Imatraa pienemmässä kaupungissa Loimaalla. Tulokset sieltä ovat olleet positiivisia.

– Täällä markkina on selkeästi isompi, ja Venäjän kauppa tuo paikalliseen kulutukseen vielä lisäosan, kunhan rajat aukeavat. Meille Imatra on riittävän kokoinen kaupunki, Motonetin toimitusjohtaja Toni Stigzelius toteaa.

Motonet rekrytoi Imatran myymälään 20–25 uutta työntekijää. Kesäkautena mökkeilyn ollessa vahvimmillaan yritys rekrytoi lisäksi kesätyöntekijöitä.

Anu Pakarinen

Motonet vuokraa Eekoolta Imatran Prismasta reilun 2000 neliön tilan. Arkistokuva.
Motonet vuokraa Eekoolta Imatran Prismasta reilun 2000 neliön tilan. Arkistokuva.

Motonet selvinnyt korona-ajasta hyvin

Motonetin toimitusjohtajan mukaan Imatran myymälässä tulee olemaan mukana kaikki samat kategoriat mitä muuallakin, vaikka neliöt rajoittavatkin sitä, miten laaja valikoima on joka osastolla.

– Meillä on pienempään paikkakuntaan ja pienempiin neliöihin sopiva konsepti, joka tänne tuodaan. Tietysti meillä on kokemuksia siitä mikä myy Lappeenrannassa, ja keskimäärin varmasti samat myyvät Imatrallakin suht hyvin, Stigzelius sanoo.

Uuden myymälän avaaminen korona-aikana ei varsinaisesti mietitytä Motonetin toimitusjohtajaa, sillä yritys on selvinnyt toistaiseksi poikkeusaikana hyvin. Ihmiset ovat korona-aikana remontoineet ja puuhastelleet kotona.

– Olen leikkisästi sanonut, että jos suomalainen mies joutuu olemaan kotona yli kaksi viikkoa, on hänen pakko keksiä tekemistä. Lähteä kalaan, pestä autoa, remontoida tai rakentaa terassia, hän kuvailee.

Uutista täydennetty kello 12.42 uusilla tiedoilla, Eekoon toimitusjohtajan Juha Riikolan kommenteilla sekä Motonetin toimitusjohtajan Toni Stigzeliuksen kommenteilla. Juttuun lisätty myös kaksi uutta kuvaa.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset