Mansikkalan päiväkotiin asennetaan ensi kuussa ilmanpuhdistimia, ne ovat käytössä niin pitkään kuin päiväkoti toimii rakennuksessa

Oireilevia henkilöitä on tällä hetkellä päiväkodissa muutama.

Anu Pakarinen

Mansikkalan päiväkotiin tulee ensi kuussa ilmanpuhdistimia, jotta oireilevat pärjäävät tiloissa loppuajan.
Mansikkalan päiväkotiin tulee ensi kuussa ilmanpuhdistimia, jotta oireilevat pärjäävät tiloissa loppuajan.

Mansikkalan päiväkotiin asennetaan lokakuun aikana ilmanpuhdistimia, tiedottaa Imatran kaupunki.

Ratkaisuun päädyttiin kaupungin mukaan, koska muutamat henkilöt oireilevat edelleen tiloissa.

— Oireilevia henkilöitä on tietoni mukaan alle viisi. He ovat henkilökuntaa, kertoo päiväkodin johtaja Airi Kojo.

Ilmanpuhdistimet hankitaan Sisäilmalähetti-yritykseltä. Samanlaisia laitteita käytettiin Kosken koululla ennen kuin kouluista siirryttiin väistötiloihin.

Rakennukseen tulevien ilmanpuhdistimien määrä lyödään lukkoon ensi viikolla.

Ilmanpuhdistimet ovat käytössä siihen asti, kunnes toiminta Mansikkalan nykyisessä päiväkodissa päättyy. Tilat poistuvat kokonaan käytöstä, kun Mansikkalan uusi koulukeskus aloittaa toimintansa elokuussa 2020.

Mansikkalan koululla käynnistyivät sisäilmatutkimukset kevättalvella 2019, kun epäiltiin muutamien henkilöiden oireilevan sisäilman vuoksi.

Päiväkodissa vaihdettiin tutkimusten jälkeen ikkunoiden alapuoliset eristeet viime kesänä. Samalla varmistettiin rakenteiden tiiviys.

Luetuimmat