Seksuaalinen häirintä on arkea monilla työpaikoilla — eteläkarjalaiset naiset kertovat kokemuksistaan

Turo Ulvinen

Lauritsalan seurakunnan diakonissa Maria Repo joutuu toisinaan kuuntelemaan työssään kaksimielisyyksiä ja kosintoja. Joskus on käyty myös käsiksi.
Lauritsalan seurakunnan diakonissa Maria Repo joutuu toisinaan kuuntelemaan työssään kaksimielisyyksiä ja kosintoja. Joskus on käyty myös käsiksi.

Englanninkieliset sanat me ja too ovat näkyneet viime päivinä jatkuvasti sosiaalisen median päivityksissä. Sanat kertovat, että kirjoittaja on joutunut jossain vaiheessa elämäänsä seksuaalisen häirinnän kohteeksi.

Seksuaalinen häirintä on yleinen mutta näkymätön vallankäytön muoto, joka muuttui näkyväksi viihdemaailmaa kuohuttaneen skandaalin ansiosta. Useat Hollywoodin naisnäyttelijät ovat kertoneet joutuneensa arvostetun elokuvatuottaja Harvey Weinsteinin ahdistelun kohteiksi ja vaienneet asiasta jopa vuosikymmeniä pelon ja häpeän vuoksi.

Maailmalla leviävä Me too -lause on vastaus näyttelijä Alyssa Milanon pyyntöön. Hän toivoi kaikkien seksuaalista häirintää kokeneiden naisten kirjoittavan sanat Facebookin tai Twitterin statukseen, jotta ihmiset saisivat käsityksen ongelman mittasuhteista.

Kampanja alkoi sunnuntaina Yhdysvalloista ja on parissa päivässä kiertänyt maailman joka kolkkaan. Päivitykset osoittavat, että kaikenikäiset, -näköiset ja -rotuiset naiset kaikista sosiaaliryhmistä joutuvat seksuaalisen häirinnän kohteiksi.

Me too -kampanja muistuttaa myös siitä, etteivät tytöt ja naiset ole seksuaalisen häirinnän ainoita uhreja. Myös poikia ja miehiä esineellistetään ja alistetaan erilaisissa yhteyksissä.

Seksuaalinen häirintä on monimuotoista sanallista tai fyysistä ei-toivottua toimintaa, joka aiheuttaa ahdistusta tai pelkoa kohteessa. Pohjimmaisena tavoitteena on toisen alistaminen.

Häirinnän piiriin kuuluvat puheet voivat ulottua kaksimielisyyksistä seksuaalissisältöisiin viesteihin. Fyysisesti ahdistelun kirjo ulottuu tahallisista hipaisuista puristeluun ja kourimiseen.

Seksuaalisesta ahdistelusta tuli rangaistava teko vuonna 2014.

”Ymmärsikö mies, että olin työntekijä”

Lauritsalan seurakunnan diakonissa Maria Repo kohtaa työssään elämän kolhimia ihmisiä. Myötäelämisen kyky kuuluukin ammatin perusedellytyksiin.

Joskus empatiasta vedetään vääriä johtopäätöksiä. Hymy ei ole kutsu eikä ystävällisyys rohkaisua.

— Asiakkailta saa suurimmaksi osaksi hyvää kohtelua ja arvostusta. Joskus kuulee kaksimielisiä vihjauksia, ja välillä asiakas saattaa kysyä, tulisiko diakoniatyöntekijä hänelle vaimoksi.

Piinallisista tilanteista selviää puhumalla, mutta seksuaalinen viritys muuttaa työntekijän ja asiakkaan suhdetta. Aiempaa luontevuutta voi olla hankala tavoittaa uudelleen.

Kulttuurierot eivät ainakaan helpota avunantoa. Kun Repo toimi lähetystyössä Virossa, ihmiset eivät tahtoneet ymmärtää, että hän auttoi erästä miestä diakonissana eikä naisena.

— Jäi epäselväksi ymmärsivätkö vanhainkodin hoitajat ja mies lopulta, että olin seurakunnan työntekijä.

Seurakunnat pyrkivät varmistamaan työntekijöittensä turvallisuuden diakoniatyössä, ja jopa vaatteet viestivät neutraaliutta. Diakoniatyöntekijät eivät välttämättä käytä arkena seurakunnallisia tunnuksia, mutta pukukoodi on tarkoituksellisen konservatiivinen: ei minihameita, paljaita olkapäitä tai syvään uurrettuja kaula-aukkoja.

Varotoimista huolimatta voi sattua ikäviä yllätyksiä. Maria Repoon käytiin käsiksi erään kotikäynnin yhteydessä.

—  Sain jälkeen päin tukea ja työnohjausta.

”Pitääkö äänestäjänsä kanssa tanssia?”

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) ei siedä päähän taputtelijoita ja hiusten pörröttäjiä. Kun joku kokouksessa tekee hänelle tämän eleen, Kymäläinen nousee ylös ja vaatii perusteluja.

— Vastaus on ”voi anteeksi, en ajatellut”. Sen jälkeen sama ihminen ei tuota monta kertaa tee.

Vallankäytöstähän tässä on kysymys. Seksuaaliseen häirintään Kymäläinen ei ole eduskunnassa itse törmännyt, mutta uskoo niitä, jotka kertovat moista kokeneensa.

Kymäläinen kertoo kasvaneensa varsin paksunahkaiseksi ja sietävänsä ronskiakin huumoria. Nimettömien kommentoijien harrastama naiskansanedustajien ulkoinen arviointi sen sijaan joskus häiritsee ja sattuu.

— Jokainen kasvava tyttö ja poika joutuu samaan asemaan yhä ulkonäkökeskeisemmäksi käyvässä maailmassa. Onkin hyvä, että toteutetaan tällaisia kampanjoita.

Henkilökohtaiset rajat ovat askarruttaneet Kymäläistä. Kansanedustajana hän on julkinen henkilö, mutta hän on myös äiti ja nainen.

Jos yksityinen Suna lähtee ystäviensä kanssa illalla ulos, kansanedustajan rooli seuraa sitkeästi perässä. Virallista Sunaa vaaditaan tilille milloin mistäkin asiasta.

— Missä menee yksityisyyden raja, pitääkö äänestäjän kanssa tanssia?

Joskus tanssiinkutsuun tulee vastattua myöntävästi, mutta jos tanssittaja osoittautuu liian omistushaluiseksi, hän saa Kymäläisen mukaan etsiä uuden äänestettävän.

”Häirinnästä ei jaksa enää edes ilmoittaa”

Ravintola-alaa pidetään oikeana seksuaalisen häirinnän pesäpaikkana. Tarjoilija Anna Kiesin mukaan todellisuus vastaa täysin ennakkoluuloja.

—  Huutelua, ulkonäön kommentointia ja tytöttelyä kuuluu aika lailla. Tällaista sattuu melkein viikoittain, ja melkein aina huutelijat ovat humalassa.

Typerän suunsoiton voi laskea toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ikävämpää on se, että myös pyllylle läimäyttelyä ja puristelua esiintyy.

—  Kaikesta siitä häirinnästä ei jaksa enää edes ilmoittaa työnantajalle.

Kiesi on työskennellyt ravintola-alalla 15 vuotta. Ammatinvaihdos on käynyt mielessä, mutta syyt ovat muualla kuin asiakkaiden häiriökäyttäytymisessä.

Vaikka Kiesi tiesi tarjoilijan uraa aloittaessaan ammatin varjopuolet, ensimmäiset häirintäkokemukset olivat hänestä aika pelottavia. Pahinta oli se, ettei häirintä rajoittunut työpaikalle.

— Puhelinnumero piti laittaa salaiseksi. Mutta ulkona liikkumista en ruvennut pelkäämään.

Kiesi ei yleensä reagoi asiakkaiden juttuihin, mutta jos puheet menevät liian härskeiksi, hän osaa puolustautua. Viimeksi piti sanoa napakasti takaisin pari viikkoa sitten.

Kiesin mielestä työnantaja ei voi olla koko aikaa valvomassa työoloja, eikä häirinnän estäminen onnistu myöskään lakeja laatimalla. Muutoksen pitää lähteä ihmisistä itsestään.

—  Pitäisi kunnioittaa jokaisen työn tekijää.

”Naistenvaateliikkeessä saa olla rauhassa”

Naistenvaateliikkeen myyjän ei tarvitse välittää seksuaalisesta häirinnästä. Asiakkaat keskittyvät kaupassa kokonaan itseensä, eikä kukaan kiinnitä huomiota myyjän olemukseen kaikkien takkien, mekkojen ja puseroiden keskellä.

— Korkeintaan joku saattaa antaa positiivisen arvion jostain myyjän päällä olevasta asusta, muuten myyjän vartaloa ei kommentoida. Naistenvaateliikkeessä nainen saa olla rauhassa, vaatemyyjä Milja Luukkonen kertoo.

Vaateliikkeessä naiset eivät yleensäkään anna toisilleen kielteistä palautetta ainakaan päin naamaa. Tässä suhteessa suomalaiset ja venäläiset asiakkaat eivät juuri eroa toisistaan.

— Aika harvoin yleensäkään ihmiset uskaltavat sanoa asiattomuuksia toisilleen. Ihmiset ovat aika arkoja.

Luukkonen tietää olevansa etuoikeutettu, kun työpaikalla ei tarvitse kuunnella törkypuheita. Kaupan alalla läheskään kaikki eivät ole yhtä onnellisessa asemassa.

Milja Luukkonen kertoo välttyneensä aika hyvin seksuaaliselta häirinnältä myös vapaa-aikanaan. Miehet eivät juuri tule puhumaan hänelle levottomia.

— Joskus saattaa kuulua viheltelyä tai perään huutelua, mutta en koe sitä mitenkään ahdistavana. Annan sellaisen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.