Imatran kuvataidekoulun jokapaikanhöylä Hannu Leskinen-Estola on taipunut moneen: kuskiksi, malliksi ja kehyspuiden nikkaroijaksi — Työpaikan luova ilmapiiri innoitti hänet aloittamaan uudestaan taideharrastuksen

Ammattimies Hannu Leskinen-Estolalla riittää vientiä tänään alkavilla eläkepäivillään.

Joonas Tapaninen

Hannu Leskinen-Estola sanoo lähtevänsä eläkkeelle hyvillä mielin. — Eniten tulee ikävä mukavia työkavereita ja oppilaita.
Hannu Leskinen-Estola sanoo lähtevänsä eläkkeelle hyvillä mielin. — Eniten tulee ikävä mukavia työkavereita ja oppilaita.

Muistilapun molemmin puolin on tikkukirjaimin rustattua tekstiä. Hannu Leskinen-Estola on osannut odottaa seuraavaa kysymystä: mitä suunnitelmia miehellä on eläpäivien varalle?

Suunnitelmia on paljon, tilaa kalenterissa kohta sitäkin hulppeammin. Saimaan ammattikorkeakoulun ja sitä edeltäneiden oppilaitosten palkkalistoilla tulisi kesällä täyteen 24 vuotta, mutta Leskinen-Estola on jo aloittanut työpöytänsä siivoamisen.

Virallisesti hän jää eläkkeelle kesäkuun alussa, mutta viimeinen työpäivä on tänään maanantaina 26. maaliskuuta.

— Siinä mielessä on hyvä sauma jäädä nyt pois, että taideopetus Imatralta loppuu. Taideharrastajana se tuntuu tietysti kurjalta, kun Imatran taideyhdistys on ollut koulua aikoinaan perustamassa.

Kaiken kattava ammattinimike

Leskinen-Estolan työnkuva Linnalan kampuksella on ollut kaiken kattava, mutta niin on ammattinimikekin.

— Se on ollut jo useiden vuosien ajan ammattimies. Sitä ennen olin erikoisammattimies, mutta jossain vaiheessa se ”erikoinen” pudotettiin pois, Leskinen-Estola naurahtaa.

Leskinen-Estola on vastannut muun muassa koulun materiaalihankinnoista, varaston hoitamisesta sekä henkilökuljetuksista. Jos laitteissa on ilmennyt vikaa, Leskinen-Estola on ollut se henkilö, jonka puoleen on käännytty. Joku voisi sanoa, että hän on tehnyt koululla kaikkea muuta paitsi opettanut.

— Yksi paljon työllistävä homma on ollut kehyspuiden oikohöylääminen maalauksia varten.

Aamuluennolle on pitänyt kiirettä

Leskinen-Estolan työpiste on ehtinyt lähes neljännesvuosisadan rupeamalla vaihtaa osoitetta useaan kertaan. Viimeiset vuodet ammattimiehen on tavoittanut Mansikkalasta, ellei hän sitten ole ollut pakettiauton ratissa opettajia, oppilaita tai näyttelytöitä kuskaamassa. Kun koululle on saapunut aamujunan kyydissä vierailevia tähtiä, Leskinen-Estola on ollut heitä asemalla vastassa.

Joonas Tapaninen

Hannu Leskinen-Estolan työpiste on sijainnut viimeiset vuodet Mansikkalassa koulun laboratoriorakennuksessa.
Hannu Leskinen-Estolan työpiste on sijainnut viimeiset vuodet Mansikkalassa koulun laboratoriorakennuksessa.

Kiirettä on pitänyt kerran jos toisenkin. Aamujuna on aikataulun mukaan Imatralla vähän ennen kymmentä ja kymmeneltä alkavat jo luennot.

— Ennen piti yrittää katsoa aseman ovista tulevia henkilöitä sillä silmällä, että kuka olisi mahdollisimman boheemin näköinen. Nykyään onneksi voi googlettaa jo etukäteen, minkä näköistä ihmistä on ottamassa vastaan.

Teoskuljetuksissa yllätyksiä matkassa

Oppilaihin Leskinen-Estola on tutustunut kuskattuaan heitä eri paikkakunnilla pidettyihin ekskursioihin. Teoskuljetuksia on ympäri maata. Ammattimieheltä on löydyttävä konstit silloinkin, kun kaikki ei mene käsikirjoituksen mukaan.

— Kerran olin viemässä teoksia Keski-Suomeen. Taiteilijan kanssa oli sovittu, että hän on ottamassa teoksia vastaan työhuoneellaan. Häntä ei näkynyt missään, eikä puhelimeenkaan vastattu. Onneksi keksin, että paikkakunnan taidemuseo oli vielä auki ja henkilökunta oli sen verran ystävällistä, että otti teokset tilapäissäilytykseen.

Oma auto poiki työpaikan

Työuransa ensimmäiset vuodet Leskinen-Estola toimi Sienimäen koulun kanslistina ja vahtimestarina. Sitten Siitolan ja Sienimäen koulupiirit yhdistettiin, jolloin toisen kanslistin työt loppuivat.

— Silloinen koulutoimenjohtaja kehotti hakemaan töitä taidekoululta. Tehtävään haastateltiin kahta henkilöä. Minut valittiin, koska omistin auton.

Toukokuun lopussa 64 vuotta täyttävä Leskinen-Estola tuntee kiitollisuutta siitä, että hän on saanut tutustua työnsä kautta moniin lahjakkaisiin kuvataiteilijoihin. Työpaikan luovaa ilmapiiriä on kiittäminen siitäkin, että Leskinen-Estola aloitti uudestaan unohduksissa olleen taideharrastuksen. Hän pyörittää vaimonsa Marja Estolan kanssa Honkaharjun sairaalan käytävillä toimivaa taidegalleriaa.

— Tarkoitus on jatkaa sitä ainakin niin pitkään, kunnes vaimoni malttaa jäädä eläkkeelle, Leskinen-Estola muotoilee.

Hammondit odottavat soittokaveria

Palataan niihin eläkesuunnitelmiin. Nuorena keikkamuusikon töitä tehnyt Leskinen-Estola on kypsytellyt uusia bändiprojekteja ja raivannut Imatrankoskella sijaitsevan kotitalonsa kellariin tilaa treenikämpälle. Vanhat Hammond-urut odottelevat siellä jo soittokaveria. Huhtikuussa on tiedossa huovutuksen opetusta maahanmuuttajille Imatran vastaanottokeskuksessa. Leskinen-Estola aikoo jatkaa myös eläkepäivillään taidemallina toimimista koulun piirustuskursseilla.

Syksyllä on marjojen ja sienien aika. Niiden keräämistä Leskinen-Estola sanoo himohommakseen.

— Vaimon kanssa on sellainen haave, että sitten kun olemme molemmat eläkkeelle, lähdemme vielä yhdessä butoh-kurssille. Kyseessä on 1950-luvun lopussa keksitty japanilainen tanssityyli, johon tutustuimme kymmenen vuotta sitten. Se on yhteinen intohimomme, Leskinen-Estola kertoo.

Hannu Leskinen-Estola

63-vuotias imatralainen muusikko ja taideharrastaja.

Työskennellyt Imatran taidekoulussa eri tehtävissä 24 vuotta, nykyiseltä ammattinimikkeeltään ammattimies.

Vaimo Marja Estola. Kaksi aikuista poikaa, Juha ja Timo Leskinen. Kaksi lastenlasta.

Viimeinen työpäivä tänään maanantaina 26. maaliskuuta.

Luetuimmat