Siitepölykausi on käynnistymässä Kaakkois-Suomessa: Imatralla lepät ovat täynnä norkkoja, mikä voi tietää tukalaa kevättä allergisille

Ilmassa on jo pieni määrä lepän siitepölyä. Kyse on ulkomailta saapuneesta kaukokulkeumasta. Herkimmät voivat saada jo oireita.

Tuuli Parikka

Lepän kukinta-aika vaihtelee kevään säiden mukaan vuosittain jopa puolellatoista kuukaudella.

Kaakkois-Suomeen on kantautunut pieni määrä lepän ja pähkinäpensaan siitepölyä, tiedottaa Etelä-Karjalan allergia- ja ympäristöinstituutti.

Kyse on Suomen ulkopuolelta saapuneesta kaukokulkeumasta.

Lähipäivinä kaukokulkeumia voi sateiden välillä saapua lisää, ja lepän siitepölyn määrä ilmassa voi nousta ajoittain jo kohtalaiseksi.

Herkimmät allergikot voivat saada oireita, ennakoi tutkimusassistentti Tiina Vitikainen Etelä-Karjalan allergia- ja ympäristöinstituutista.

— On mahdollista, että jotkut saavat jo oireita, vaikka kovin suuria määriä siitepölyä ei ole Suomeen vielä tullut, Vitikainen sanoo.

Norkkoja on paljon

Se, mihin suuntaan lepän siitepölytilanne kehittyy, on kiinni lähiviikkojen säästä.

Otollisissa oloissa eli etelä-ja lounaistuulen puhaltaessa voimakkaasti kaukokulkeumat voivat olla hyvinkin runsaita, Vitikainen kertoo.

Sää vaikuttaa myös paikallisen lepän kukintaan. Sen arvioidaan käynnistyvän lähiviikkoina.

— Tarkemmin ei voi sanoa, koska kevään tulosta ei tiedä. Jos tulee kunnon lämpöaalto ja kevät etenee kunnon harppauksin, lepän kukinta voisi alkaa parin viikon kuluttua. Jos on kylmempää, kukinta siirtyy.

Kuivan ja kuuman kesän jäljiltä ainakin Imatralla lepissä on paljon norkkoja, Vitikainen kertoo. Se voi ennakoida tukalaa kevättä siitepölyallergikoille. Tässäkin tapauksessa sää ratkaisee.

— Jos on kukinnan kannalta suotuisa kevätsää eli lämmintä ja poutaista, voi ennakoida, että ilmassa on runsaastikin lepän siitepölyä. Mutta jos tulee takatalvi, kukinta on kitkuttelua, eivätkä pitoisuudet nouse niin suuriksi.

Yleensä lepän kukinta alkaa Etelä-Karjalassa huhtikuun alussa.

Moni lepälle allerginen on allerginen myös koivun siitepölylle. Koivun kukinta alkaa keskimäärin toukokuun alussa.