Joutsenon koulun käyttöön allergiaystävällisiä tiloja, lattiapölyongelma ei ole ratkennut

Tilat on tarkoitettu pahasti altistuneille ja syksystä asti oireilleille oppilaille.

Mika Strandén

Allergiaystävällisiin tiloihin on tarkoitus tulla ilmanpuhdistimet.
Allergiaystävällisiin tiloihin on tarkoitus tulla ilmanpuhdistimet.

Joutsenon koulu ottaa Imatran Tietäjäntalon väistötiloissa käyttöön kaksi allergiaystävällistä tilaa. Tietäjäntalolla on epäilty sisäilmaongelmaa, ja syksyn aikana 39 oppilasta on ilmoittanut vähintään kerran oireilevansa oletettavasti sisäilman takia.

Väistötiloja siivottiin ja kunnostettiin syysloman aikana, jonka jälkeen esimerkiksi päänsärkyoireet ovat vähentyneet. Oireiden jatkumisesta on ilmoittanut 15 oppilasta. Kolmella oireet ovat loppuneet kokonaan.

Koulun rehtori Heikki Laivamaa kommentoi tilanteen olevan selvästi parempi, muttei kokonaan ratkennut. Asiasta pidettiin kiinteistön omistajien kanssa sisäilmakokous, jossa päätettiin pahasti altistuneiden ja vielä oireilevien opiskeluun tarkoitettujen tilojen perustamisesta.

Lisäksi lattialle tehdään rajatulla alueella testikäsittely, jolla pyritään estämään pölyn irtoamista lattiapinnoilta. Mikäli käsittely auttaa, se toteutetaan muualla kiinteistössä.

Tietäjäntalon omistaa Saimaan ammattikorkeakoulu.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset