Yksi terveyskeskus joutuu ehkä väliaikaisesti sulkemaan ovensa, ehkä Imatralla — Hoitohenkilökuntaa pakko saada avuksi purkamaan lääkäripäivystyksen ja akuuttisairaalan ruuhkaa

Poikkeuksellinen suunnitelma voidaan vielä pyörtää, jos auttavia käsipareja löytyy muun muassa jo eläkkeelle jääneistä hoitajista

Minna Mänttäri

Tällä hetkellä akuuttisairaalassa joudutaan hoitamaan potilaita ylipaikoilla. Kuva keväältä, jolloin akuuttisairaala otettiin käyttöön.
Tällä hetkellä akuuttisairaalassa joudutaan hoitamaan potilaita ylipaikoilla. Kuva keväältä, jolloin akuuttisairaala otettiin käyttöön.

Ruuhka keskussairaalan lääkäripäivystyksessä ja akuuttisairaalassa tarvitsee purkautuakseen lisää hoitohenkilökuntaa.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) suunnittelee, että auttavia käsipareja olisi mahdollista saada sulkemalla väliaikaisesti joko kokonaan tai osaksi yksi terveyskeskus.

Noin kymmenen ylimääräistä hoitajaa sijoittuisivat pääosin akuuttisairaalaan, jossa on parhaillaan hoidossa potilaita ylipaikoilla.

Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen sanoo, päätös tehdään huomenna perjantaina.

Sulku on tarpeeton, jos sijaistyövoimaa kyetään löytämään tiukalla aikataululla muun muassa jo eläkkeelle siirtyneistä hoitajista.

Mahdollisesti suljettavaa terveyskeskusta ei ole vielä nimetty. Itkosen mukaan lähimmät Imatra, Lappeenranta, Taipalsaari ja Lemi ovat päällimmäiset vaihtoehdot.

Lähtökohtana on, että mahdollinen sulku haittaisi mahdollisimman vähän terveyskeskuksen potilaita.

Potilasturvallisuus sanelee

Ensihoidon ja vs. päivystyksen ylilääkäri Pekka Korvenoja sanoo, että ratkaisu on välttämätön akuuttisairaalan potilasturvallisuuden takia.

Samaa korostaa toimitusjohtaja Pentti Itkonen.

— Etelä-Karjalan ainoan laajan päivystyksen sairaalan täytyy pystyä hoitamaan potilaansa moitteettomasti. Potilasturvallisuus ei saa missään nimessä vaarantua. Tähän on osallistuttava kaikkien esimiesten ja koko henkilökunnan, summaa Itkonen.

Jos yksi päivystys menee lyhyeksi aikaa kiinni, potilaiden täytyy päästä lääkärin puheille toisaalla.

Se on Korvenojan mukaan järjestettävissä, mutta ensisijainen ja kiireellinen ongelma on saada toimimaan akuuttisairaala niin kuin sen pitää toimia.

Ostopalveluyritykset olisivat huonompi vaihtoehto kuin turvautua poikkeustilanteessa omaan henkilöstöön.

Lykätäänkö kiireettömiä leikkauksia?

Akuuttisairaalaan pitäisi mahtua toipumaan leikkauspotilaiden, kun suunnitellut leikkaukset jatkuvat piakkoin arkisessa mittakaavassa kesälomakauden jälkeen.

Ylilääkäri Pekka Korvenoja ei usko, että leikkauksia alettaisiin lykätä myöhempään ajankohtaan.

Pentti Itkonen arvioi myös leikkausohjelman olevan yhtenä osallisena varsin poikkeuksellisessa tilanteessa.

— Jos ruuhkan purkaminen vaatii siirtämään kiireettömiä leikkauksia, sekin mahdollisuus on olemassa.

Sään viileneminen voi osin helpottaa

Se, miten ennustettu sään viileneminen huojentaa päivystyksen ja akuuttisairaalan ruuhkaa, on vielä näkemättä ja kokematta.

Iso osa potilaista on poikkeuksellisessa kuumuudessa sinnitteleviä ikäihmisiä.

Pekka Korvenoja toivoo, että viileys helpottaisi ikäihmisten vointia.

Hän on kuitenkin huolissaan ja taipuvainen uskomaan, ettei helteen loppuminen riitä vähentämään potilasvirtaa.

— Olen päivystävänä lääkärinä pannut merkille jo pitemmän aikaa, että hoivaa tarvitsevat ovat väärässä paikassa kuormittaessaan päivystystä ja akuuttisairaalaa.

Ikäihmiset ovat usein monisairaita, ja vointi vaihtelee pienenkin kuormittavan tekijän vuoksi, vaikka lääkitys olisi valmiiksi niin suuri kuin se voi olla.

Korvenojan mukaan harvalla heistä ilmenee kiireellistä oiretta, jossa erikoissairaanhoito voisi auttaa.

Yksittäinen ikäihminen voi olla sairaalahoidossa muutamasta vuorokaudesta viikkoon.

Pulman ydin on siinä, että tulijoiden virta on katkeamaton, ja monet potilaina yhä uudelleen.

— Kotiutushoitajat tekevät töitä löytääkseen väliaikaisen paikan, mutta sellaisia ei ole. Kierrämme kehää.

Eksote on lisäksi laittanut haettavaksi kymmenen sairaanhoitajan toimet. Tämä työvoima on toiveissa saada talon ulkopuolelta, mutta apu ehtii vasta myöhemmin syksyllä.